Näkökulma: Mikä on huonoa makua?

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisten maku vaihtelee iän, sukupuolen, sosiaalisen taustan ja ennen kaikkea koulutustaustan mukaan. Toimittaja Suvi Turunen pohtii kolumnissaan, miten hänen mieltymyksensä istuvat standardeihin.

Näkökulmat
Suvi Turunen
Suvi TurunenYle Hanna Lumme

Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun)kertoi sunnuntaina, millainen maku meillä suomalaisilla on. Siis millaisista asioista pidämme, kun puhutaan musiikista, elokuvista, kirjoista, urheilusta, ruuasta ja vapaa-ajan vietosta yleensä.

Ison tutkijaryhmän keräämän ja analysoiman aineiston mukaan mieltymykset vaihtelevat iän, sukupuolen ja sosiaalisen taustan mukaan, mutta eniten makuasioihin näyttäisi vaikuttavan koulutus.

Ooppera, jazz ja klassinenmusiikki lasketaan edelleen korkeakulttuurin ja eliitin oikeudeksi, myös performanssitaidetta ja modernia kuvataidetta pidetään liian korkealentoisena.

Minun pitäisi näperrellä sushia, kuunnella indiepoppia ja katsoa eurooppalaisia laatuelokuvia.

Harvoja, koko kansaa yhdistäviä asioita olivat James Bond –elokuvat. Bondit vielä ymmärrän. Jos yhtenäiskulttuurin helmeksi olisi julistettu Uuno Turhapuro, olisin joutunut muuttamaan maasta.

Ikäni, asuinpaikkani ja koulutustaustani perusteella minun pitäisi näperrellä sushia, kuunnella indiepoppia ja katsoa eurooppalaisia laatuelokuvia.

Sen sijaan tykkään katsoa tosi-tv:tä, varsinkin kokkikilpailuja, täyttelen ristikoita ja tein juuri viikonloppuna kaalilaatikkoa.

*Perinteinen jako korkea- ja populaarikulttuuriin *elää kai Lahdessakin aika vahvana. Ravintola Torvessa eivät pukujampat heilu, eikä bootsikansa pyöri Sibelius-festivaaleilla.

Poikkeuksen tiukkaan jakoon tekevät ehkä Sinfonia Lahden rock-konsertit sekä rääsyistä rikkauksiin –myyttiä uudistava Cheek, josta kuuluu tykätä.

Kun Lahteen avataan uusi keskikaljakuppila, sen kerrotaan erikoistuvan jazz-musiikkiin, etteivät puistonpojat yritäkään sisälle.

Kun Lahteen avataan uusi keskikaljakuppila, sen kerrotaan erikoistuvan jazz-musiikkiin, etteivät puistonpojat yritäkään sisälle.

Tutkijoiden mukaan suomalaiset tuntevat hyvin korkeakulttuuria, vaikkeivät siitä pitäisikään. Me tiedämme Bachin, Chaplinin ja Dostojevskin, kun taas esimerkiksi perusbritti ei kuulemma tiedä kuka on Pedro Almodovar. Ja kun tietää tai on tietävinään, voi kiistellä makuasioista.

Maku-tutkimuksen mukaan suomalaisten mielestä Big Brother edustaa huonoa makua. Mielestäni huonon maun listaan voidaan lisätä Vain elämää -ohjelma, Yön musiikki sekä Ere Kokkosen hupielokuvat.

Olet varmaan eri mieltä!?