1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Pakotteet iskivät – Neste Oil ja Fortum vaikenevat

Tieto EU:n lisäpakotteista venäläisiä öljy- ja kaasuyhtiöitä vastaan ei näytä hätkähdyttävän Venäjän energia-alasta riippuvaisia suomalaisyhtiöitä. Neste Oil ei kommentoi pakotteita mitenkään, vaikka sen jalostamasta öljystä suuri osa tulee Venäjältä. Fortumin mukaan riski liittyy vain ruplan arvoon.

Kuva: Juha Silander / Yle

Neste Oilin jalostamasta öljystä suuri osa tulee laivalla Venäjältä.

– Emme anna lausuntoja pakoteasiasta, kun emme ole kommentoineet niitä aikaisemminkaan, toimitusjohtaja Matti Lievonen viestitti Yle Uutisille sihteerinsä välityksellä.

Neste Oilin käyttämästä raaka-öljystä venäläisen öljyn osuus vaihtelee kuukaudesta toiseen. Tämän vuoden huhti-kesäkuussa sitä oli 57 prosenttia ja koko viime vuonna 63 prosenttia.

Fortumilla on sähköntuotantoa Venäjällä, mutta pakotteet aiheuttavat Fortumille vain välillisen riskin. Jos ruplan arvo heikkenee, Venäjällä tehtyjen voittojen tuominen euroina Suomeen on entistä epäedullisempaa.

Fortumissa myös uskotaan, että Venäjän oman edun takia maa ei halua vaikeuttaa energian tuotantoa. Fortumilla on Venäjällä myös venäläiset johtajat.

EU:n asettamat pakotteet koskevat uutistoimistojen mukaan myös öljy- ja kaasuyhtiö Gazprom Neftiä, joka tuottaa ja jakelee kaasua ja öljyä.

Yle Uutiset ei ole vielä tavoittanut kaasuyhtiö Gasumin johtoa kommentoimaan tilannetta. Gasumin ostaa kaasunsa kokonaan Venäjältä Gazpromilta.