Me tiedämme missä asut -projekti tavoittelee Prix Europa -palkintoa

Prix Europa -palkinnot jaetaan vuosittain Euroopan parhaimmiksi noteeratuille radio- ja televisio-ohjelmille sekä nettijulkaisuille.

Kotimaa
Uhkaava valo hohtaa pimeydestä. Kuvassa teksti: Me tiedämme missä asut.

Nettijulkaisujen sarjassa kilpailee Suomessa vuoden journalistiseksi teoksi valittu Me tiedämme missä asut -projekti. Sen tekijäryhmä nosti esiin vihapuheen ja sen seuraukset. Projektin sivuilla vihan kohteeksi joutuneet kertovat kokemuksistaan ja aiheen käsittely kytkettiin myös television ajankohtaisohjelmiin. Projektin sivuilla analysoitiin sitä, miten nimettömästä uhkailusta on tullut arkipäivää ja miten vähän sille voidaan tai halutaan tehdä mitään.

Projektin sivuilla on vierailtu noin 245 000 kertaa. Palkittuun työryhmään kuuluvat Hannele Valkeeniemi, Aki Kekäläinen, Jarkko Ryynänen, Juha Kiiskinen, Oskari Blomberg, Lassi Seppälä, Marko Hietikko ja Sanna Ukkola.

Yleisradiota edustavat myös Maarit Lallin neliosainen sarja Kohta 18, jossa myötäeletään nuorten miesten matkaa kohti aikuisuutta. Kohta 18 kilpailee fiktioiden sarjassa. Ajankohtaisohjelmien sarjassa ehdolla on Ulkolinja-dokumentti Kasvot Syyrian sodalle. _Dokumenttin ovat ohjanneet Ari Lehikoinen ja Vesa Toijonen. Mika Ronkaisen kahdella Jussi-patsaalla palkittu dokumentti _Laulu koti-ikävästä, on ehdolla dokumenttielokuvien sarjassa. Elokuva kertoo keski-iän kriisistä, sukupolvien välisestä erosta ja siirtolaisuudesta.

Ylen radiotuotantoa kilvassa edustaa Harri Huhtamäen radiodokumentti Äiti, Altzheimer ja Americana, Pipsa Lonkan ja Tiina Luoman kuunnelma Pimeän nimi _sekä Gunilla Hemmingin kuunnelma _Barnens korstog.

Prix Europa -festivaali järjestetään Berliinissä lokakuussa ja siihen osallistuu tuhatkunta alan asiantuntijaa ympäri maailmaa.