Näkökulma: Imatra Big Band -festivaali unohti viihdeteollisuuden lainalaisuudet

Kävijöistä kamppaileva musiikkifestivaali ei voi uskottavasti toimia julkisella tuella, vaan sen täytyy pärjätä omillaan, kirjoittaa näkökulmassaan Vesa Winberg.

Näkökulmat
Vesa Winberg
Yle

”Ain’t no business like show business”

Tämän kuuluisan lainalaisuuden eteen on jouduttu nöyrtymään myös Imatralla Big Band –festivaalien kohdalla. Markkinatalouden säännöillä toimiva festivaali on joutunut tilanteeseen, jossa se joutuu miettimään tulevaisuuttaan ilman julkiselta puolelta tulevaa rahoitusta. Imatran kaupungin kärsivällisyys kului loppuun, eikä kassasta enää löydy förskottia tai tukea festivaalille. Ei enää.

Ensimmäiset reaktiot ovat olleet surullisia, pettyneitä ja jopa yllättyneitä. Miten kaupunki voi jättää Imatralle tärkeän brändin heitteille? Miten kaupunki voi laittaa rahaa hiihtostadioniin tai poruttuun kaupunkipuroon sen sijaan, että maailmallakin tunnettua festivaalia tuettaisiin? Myös yrittäjiä on huudettu festivaalia pelastamaan, sillä ovathan hekin festivaalista hyötyneet? Ja mitä yrittäjiin tulee, niin esimerkiksi tänä kesänä lukuisat yrittäjät ostivat lippuja silkkana tukitoimenpiteenä, jotta väkeä saadaan liikkeelle.

Kaikkialle muualle on nyt kysymyksiä suunnattu, mutta festivaalin hallituksen tai festivaalin operatiivisen johdon vastuuta menneistä vuosista ei liiemmmin ole korostettu. Hannu Hokkanen ja muut toiminnanjohtajat ovat tehneet parhaansa, mutta onko esimerkiksi festivaalin hallitus oikein perustein ja oikealla osaamisella kasattu?

Pori Jazzien Grand Old Man**Jyrki Kangas** sanoi eläkkeelle siirtymisensä yhteydessä antamassaan haastattelussa, että jokaisen festivaalin on löydettävä yleisönsä kymmenen vuoden välein. Imatralla tätä ei ole kunnolla yritetty tehdä. Festivaali on pitänyt sekä hallinnolliset että käytännölliset rakenteensa liki muuttumattomina. Juuri tämän takia tapahtuma ei ole säilyttänyt elinvoimaansa.

Vajaa kymmenen vuotta sitten tapetilla ollut kaksikerrosteltta ei ehkä ollut kukkeinta realismia, mutta se oli kuitenkin avaus muuttaa tapahtuman rakenteita. Sen jälkeen tilanne on hieman sama, kun Suomi-sarjan jääkiekkoseura lähtisi Liigaan kahden tuhannen ihmisen jäähallilla. Kassatulot eivät vain riitä, mutta tätä ongelmaa ei ole ääneen sanottu tarpeeksi kovalla äänellä.

Myös ohjelmapolitiikassa festivaali ei ole seurannut sitä mikä kansaa liikuttaa. Toki artistihankinnoissa on myös onnistuttu, mutta liian usein festivaali on ottanut kansanvalistajan tehtävän. ”Työ ette uskokaan miten laadukas tämä neworleansilainen puhallinorkesteri on”. Maksava yleisö ei halua perehtyä, vaan viihtyä takuuvarmojen esiintyjien parissa. Ongelma on ollut vain siinä, että viimeisten vuosien aikana artistien levymyynnistä saamat tulot ovat laskeneet merkittävästi ja artistien täytyy yhä enemmän ansaita tien päältä. Samalla myös kiinnostavan artistikattauksen kasaaminen on kallistunut huomattavasti. Ja toisaalta taas marginaalimusiikkiin keskittyvä festivaali ei massoja ikinä liikutakaan. Oma hyväksymisensä on silläkin.

Mikäli festivaali olisi jatkanut julkisella tuella olisi se ollut väärin myös manan majoille siirtyneitä tapahtumia ja festivaaleja kohtaan. Ja niitähän Etelä-Karjalassakin riittää.

Nyt pöytä on avoin. Se on kuitenkin selvää, että Imatra Big Band –festivaalin täytyy jatkossa kilpailla samoilla säännöillä muiden festivaalien kanssa ilman kaupungin tekohengitystä.

Kirjoittaja on Yle Etelä-Karjalan tuottaja. Hän on toiminut eri talkootehtävissä vapaaehtoisena Imatra Big Band -festivaaleilla useana kesänä.