Guggenheim-kilpailun haastaja tuli helsinkiläispäättäjille yllätyksenä

Päättäjien mukaan Helsingin kaupunki on sitoutunut Guggenheim-arkkitehtuurikilpailuun, mutta uutta kilpailua ei myöskään tyrmätä.

kulttuuri
Guggenheimin tontti.
Yle

Guggenheim-museolle vaihtoehtoja etsivä kilpailu julkaistiin vain päivää ennen kuin Guggenheim-arkkitehtuurikilpailun ensimmäinen vaihe päättyy. The Next Helsinki -nimisen ideakilpailun tarkoituksena on etsiä vaihtoehtoa Eteläsataman tontin käytölle, johon myös museota on soviteltu.

Helsinkiläispäättäjille vaihtoehtoinen kilpailu tuli tiistaina täytenä yllätyksenä.

Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tatu Rauhamäki (kok.) muistuttaa, että kaupunki on sitoutunut kaupunginhallitukseen päätökseen varata Eteläsataman alue Guggenheimin arkkitehtuurikilpailua varten.

– Tästä on aistittavissa jatkoreaktio Guggenheimin arkkitehtuurikilpailua kohtaan. Meillä olisi Helsingissä monia muitakin kiinnostavia alueita, joihin tämän tyylisiä kilpailuja voisi suunnata, Rauhamäki sanoo.

Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mari Puoskari (vihr.) ei tyrmää uutta kilpailua.

– Päinvastoin. Mielestäni on mahtavaa, että ihmiset ideoivat ja kaikki vaihtoehtoiset ideat ja suunnitelmat ovat tervetulleita. Vaihtoehtoisella kilpailulla ei ole mitään juridista asemaa siihen tonttiin, mutta kaikki ideat otetaan mielellään vastaan, Puoskari sanoo.

The Next Helsinki -hankkeen taustalla ovat taideyhteisö Checkpoint Helsinki sekä Guggenheimia kritisoineet yhdysvaltalaistahot.

Tatu Rauhamäen mielestä on positiivista, että Helsingin kehittämiseen on kiinnostusta muualtakin kuin Suomesta.

– Toivottaisin tervetulleeksi tämäntyyliset ideoinnit vaikka alueelle, johon maailmanpyörä on väliaikaisesti sijoitettuna. Siinäkin alueessa olisi ideoimisen paikka.