Suomesta löytyi tieteelle tuntematon kotilo: "Niitä on paljon" – kuva

Haminan edustalta on löytynyt uusi vesikotilolaji. Kansainvälisten merikotiloasiantuntijoiden mukaan kyseessä on tieteelle täysin tuntematon kotilo.

Kotimaa
kotilo
Katriina Könönen / Metsähallitus

Sirot pikkukotilot Haminan edustan merialueella ovat kuluneen vuoden aikana herättäneet ihmetystä ja kansainvälistä kiinnostusta tutkijoiden keskuudessa.

– Se on hyvin kaunis, pieni, läpikuultavakuorinen kotilo. Poikkiraitainen, hieno raidoitus kulkee kotilon kuoren halki, kertoo luontokartoittaja Katriina Könönen Metsähallituksen Luontopalveluista.

Geneettisten tutkimusten ja kansainvälisten merikotiloasiantuntijoiden morfologisten tarkastelujen perusteella kyseessä on uusi, tieteelle tuntematon laji. Yhteensä 70 kotiloyksilöä sisältäneet näytteet on kerätty Majasaaren edustalta. Tiheys yltää jopa 500 yksilöön neliömetrillä.

– Näin iso määrä kertoo, että niitä on oltava siellä paljon. Näytteitä ja kuvia on pyöritelty eri asiantuntijoilla. Näyttää siltä, että tämä on ihan uusi laji, Könönen sanoo.

Pieni salamatkustaja

Vesikotilo kuuluu heimoon nimeltä Murchisonellidae. Ryhmä tunnetaan melko huonosti, mutta saman heimon pieniä kotiloita esiintyy maailman valtamerillä.

Vaikuttaa siltä, että kotilo on kulkeutunut Haminaan laivaliikenteen mukana.

– Kun satoja vastaavia näytteitä tutkittu pitkin Viron ja Puolan rannikkoa eikä ole huomattu, niin todennäköisesti se on kulkeutunut meille laivojen painolastivesissä tai ulkorakenteisiin kiinnittyneenä. Ja kertarykäisyllä varmaankin.

Näytteitä ja kuvia on pyöritelty eri asiantuntijoilla. Näyttää siltä, että tämä on ihan uusi laji.

Katriina Könönen

Kotilo on siinä mielessä harmiton, ettei se aiheuta muille vesieläimille vaaraa tai ole myrkyllinen.

Kotilot tunnetaan hyvin

Luonnontieteellinen museo pitää löytöä harvinaisena.

– Huonosti tunnetuissa ryhmissä tieteelle uusia lajeja löytyy useammin. Kotiloita on tutkittu erittäin paljon, arvioi intendentti Voitto Haukisalmi Luonnontieteellisen museon eläintieteen yksiköstä.

Lajeja tunnistetaan eläimen rakenteen ja DNA-tutkimusten perusteella. Uuden kotilon lajinkuvaus on parhaillaan tekeillä Tukholman luonnonhistoriallisessa museossa.

Kotilon määrittämiseen on osallistunut asiantuntijoita muun muassa Japanista, Uudesta-Seelannista, Chilestä, Venäjältä ja Ukrainasta.