Suomalainen puukko on eurooppalaisittain ainutlaatuinen

Puukolla on pitkä historia, vaikka sen suomalaisen nimen alkuperästä onkin kolme eri versiota. Pohjoisen kolkan myöhäinen asuttaminen on pitänyt puukomme omalaatuisena.

kulttuuri
Puukonterää taotaan.
Vesa-Matti Ruuska / Yle

Suomalainen puukko on työkalu mutta myös käsityön taidonnäyte. Veitsen näköisiä esineitä on ollut käytössä kivikaudelta lähtien, mutta tällä hetkellä tunnetun käteen sopivan ja puukahvaisen suomalaisen puukon muoto on muodostunut vasta keskiajalla, noin 1300-luvulla, kertoo Helsingin yliopiston kansantieteen dosentti Teppo Korhonen.

– Vanhimmassa kielessä tällaista pientä teräkalua nimitettiin veitseksi. Puukko-nimitys tulee vasta keskiajalta, mutta siitä on vähän kinaa, mistä se juontuu. Siinä on puinen varsi, ja varresta yksi selitys on, että puukon nimikin tulee puusta. Toinen selitys on, että se on hansakauppiaiden tikarista, joka oli ''pook'' keskiajalla. Kolmas selitys on, että se on balttilainen laina, kertoo Korhonen.

Kielitieteilijät eivät ole Korhosen mukaan vielä pystyneet todistamaan balttilaisen lainasanan todenperäisyyttä.

– Tällä hetkellä uskotaan, että nimitys on lainaa hansakauppiailta tai sitten se on oma puusta johdettu. Niin kuin suu – suukko, niin on myöskin puu – puukko.

Teräaseiden tekijät erottautuivat

Kivikaudesta eteenpäin veitsityyppisten työkalujen raaka-aineet ovat vaihtuneet, ja muotokin on ollut varsin erilainen. Miehen taidonnäytteenä tämä hyötyesine on kuitenkin ollut jo pitkään.

Taontatekniikka onkin vaikuttanut suuresti veitsien ja puukkojen kehitykseen. Seppien ammattitaidoissa on ollut eroja Suomessakin.

Kansantieteen dosentti Teppo Korhonen kertoo, että heidän aineistossaan asia tulee esille jo 700 jKr. Silloin on Euroopassa käytetty suuria viidakkoveitsen tapaisia veitsiä, jotka olivat paljon tavallisia puukkoja isompia. Ne tunnetaan nimellä väkipuukko eli skramasaksi.

– Näitä hyvät, taitavat sepät takoivat ja tekivät niihin hienot helat eli kahvan edessä ja takana olevat metallitaonnaiset. Ne ovat todella hienoja – voidaan sanoa, että ne ovat taideteoksia, kertoo Korhonen.

Taontatekniikka onkin vaikuttanut suuresti veitsien ja puukkojen kehitykseen. Seppien ammattitaidoissa on ollut eroja Suomessakin.

– On ollut tavallisia mustarautaseppiä, jotka tekivät kaikenlaisia rekien ja kärrynpyörien raudoituksia. Sitten oli erikseen nämä tekijämiehet, jotka osasivat tehdä teräkaluja: viikatteenteriä ja sirpinteriä, kirveitä ja puukkoja. Niissä piti olla hyvä karkaisu ja hyvät rautalaadut. Monesti niitä yhdisteltiinkin, tehtiin monikerroksista ja kaunista jälkeä. Teräkalujen valmistajat olivat ammattimiehiä, joita ei ollut joka kihlakunnassa, sanoo Korhonen.

Seppä tekee puukkoa.
Toni Pitkänen / Yle

Puukkojen puoliteollinen ja teollinen valmistus alkoi Suomessa vasta 1800-luvun puolivälin tienoilla. Sitä ennen kunnon puukon saattoi joutua hakemaan kauempaakin.

– Kun haluttiin hyvä puukko, se käytiin hakemassa hyvin pitkältä tai mentiin markkinoille, joissa niitä oli myytävänä. Esimerkiksi Oulusta tiedetään 1850-luvulta, että siellä oli ympäristön jostain maaseutukunnasta tuotuja hyviä puukkoja. Ne olivat ehkä hyrynsalmelaisen Tommi-puukon edeltäjiä, joita oli kaupan laajemmaltikin.

Uudisraivaajan työkalu mutta myös naisen statusesine

Kansatieteen dosentti Teppo Korhosen mukaan Manner-Euroopasta ei oikein löydy vastinetta suomalaiselle puukolle, joka on varsinainen monitoimityökalu, se kun sopii niin vuolemiseen kuin halkaisuunkin. Korhonen lainaa kansantieteilijä ja arkelogi Sakari Pälsiä, kun hän kertoo suomalaisen puukon erityispiirteistä.

Kun metsästä ryhdytään raivaamaan viljelystä ja rakentamaan taloa, puukko on kirveen ohella tärkeimpiä työkaluja.

Teppo Korhonen

– Sakari Pälsi on selittänyt niin, että puukko kuuluu uudisraivaajan yhteyteen. Kun metsästä ryhdytään raivaamaan viljelystä ja rakentamaan taloa, puukko on kirveen ohella tärkeimpiä työkaluja. Tämä vaihe ohitettiin Manner-Euroopassa suunnilleen vuoteen 1000 mennessä. Sen sijaan Suomessa uudisraivaus oli täydessä käynnissä 1800-luvulle asti, eli täällä sille on ollut tarvetta.

– Etelämmässä pysyi vain tikari, jolla murhattiin, ja keittiöveitsi. Ruokailuvälineetkin tulivat sinne aikaisemmin. Puukko jäi pois käytöstä, kun se eli vain eräelinkeinoja harjoittavien piirissä. Amerikkaan siirtyneet ja muut metsästäjät joutuivat uudestaan uudisraivaajan hommaan, ja heillä on puukkonsa, mutta ne ovat hiukan erilaisia, sanoo Teppo Korhonen.

Tommi-puukko pöydällä.
Hyrynsalmelainen Tommi-puukko.Hanne Kinnunen / Yle

Historiassa puukko on ollut miehen taidonnäyte, mutta tuhat vuotta sitten se on ollut naisen statusesine.

– Meillä oli naisen puvussa rintasoljet, joista toisessa roikkuivat niin sanotut vyölliset, niissä oli neulakoteloa, puukkoa ja muuta tavaraa. Silloin tehtiin hienoja puukkoja, joissa oli pronssikoristeinen tuppi ja kahvakin saattoi olla kokonaan pronssista valettu. Ennemmin komeus näkyy naisen kuin miehen puukoissa näissä varsinaisissa pienissä puukoissa, kertoo Korhonen.