Helsingin poliisi käynnisti esitutkinnan suomalaisesta naisjihadistista

Poliisi on aloittanut rikostutkinnan tapauksesta, jossa naispuolinen jihadisti uhkaili Facebookissa shiiamuslimeja väkivallalla. Yle Uutisten tietojen mukaan poliisi epäilee teosta hieman yli 20-vuotiasta naista, joka on Suomen kansalainen.

Kotimaa
Burkhaan pukeutunut nainen poseeraa aseen kanssa facebook-sivustollaan.
Yle

Yle Uutisten tietojen mukaan esitutkinnassa rikosnimikkeenä on kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

– Poliisi epäilee, että henkilö on levittänyt Facebookin kautta lausumia, joissa uhataan tai solvataan uskonnollista ryhmää. Poliisin mukaan kirjoitukset täyttävät kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkit, kertoo tutkinnanjohtaja, komisario Jari Illukka Helsingin poliisista.

Rikoksesta voidaan tuomita enimmillään kahdeksi vuodeksi vankeuteen. Rikos vanhenee viidessä vuodessa.

Nainen on Suomen kansalainen, mutta ei ole etniseltä taustaltaan syntyperäinen suomalainen. Poliisin tietojen mukaan nainen on poistunut Suomesta yli vuosi sitten, ja hänet on etsintäkuulutettu.

Epäilty rikos tapahtui kesäkuussa 2014, joten shiiavastainen materiaali on pantu verkkoon ulkomailta käsin. Poliisi ei halua arvioida, missäpäin maailmaa nainen nyt on.

Maanpuolustuskorkeakoulussa työskentelevät terrorismintutkijat ovat aiemmin arvioineet Ylelle, että nainen vaikuttaa kirjoitustensa perusteella ISIS-terroristijärjestön aatteita kannattavalta sunnimuslimilta.

Poliisi ei halua ottaa kantaa siihen, mitä uskontoa tai etnistä taustaa epäilty edustaa. Kesäkuussa epäillyn Facebook-tilillä julkaistiin kuva aseistautuneesta henkilöstä. Oheisessa tekstissä uhattiin shiiamuslimeja väkivallalla.