1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Keisarikunta-elokuvasta tuli musikaali – "Ei ole historiallinen dokumentti Kotkasta"

Kotkan kaupunginteatteri tuo lauantaina ensi-iltaan todellisen suursatsauksen. Lavalle marssitetaan Keisarikunta-elokuvaan perustuva musikaali. 1950-luvun satamakaupungin ja jatsin sykettä yhdistävä tarina on herättänyt yleisössä laajaa kiinostusta jo etukäteen.

Kotimaan uutiset
Keisarikunta-musikaali Kotkan kaupunginteatterissa.
Mika Moksu / Yle

Jatsia, satamakaupungin tunnelmaa, onnistumisia ja epäonnistumisia. Siinä ovat kulmakivet Kotkan kaupunginteatterin syksyn suursatsaukselle, Keisarikunta-musikaalille.

Tarina on tuttu Pekka Mandartin elokuvana kymmenen vuoden takaa. Nyt tarina saa uudet puitteet teatterin lavalla.

– Olen koulutukseltani elokuvaohjaaja, joten elokuvakäsikirjoituksen lukeminen ja tulkitseminen on jotenkin verissä, vaikka käsikirjoitukset ovatkin erityyppisiä. Ja koska elokuva on jo valmiiksi kirjoitettu musikaaliksi, työ ei ollut kovin vaikea, luonnehtii musikaalin ohjaaja Tommi Kainulainen.

Todellisia henkilöitä, keksittyä draamaa

Keisarikunnan tarinan juuret ovat 1950-luvun Kotkassa. Suuressa roolissa on legendaarinen jazz-pyhättö, ravintola Fennia. Tarinan henkilöt ovat aitoja, mutta tapahtumat ovat fiktiota. Se on yhtälö, joka on ollut ohjaajalle vaikea ratkaistava.

– Jos meiltä oletetaan, että me tekisimme fiktiivistä dokumenttia Kotkasta 50-luvulla, se olisi haastavaa, sillä teatteri on lähtökohtaisesti fiktiivinen muodoltaan. Me emme voi olla dokumentti, mutta sen sijaan voimme tavoitella sen ajan henkeä, Kainulainen pohtii.

Iso ponnistus ja paljon vierailijoita

Keisarikunta-musikaali on jo ennalta herättänyt suurta kiinnostusta yleisössä. Liput ovat käyneet kaupaksi kovaa tahtia. Syytä onkin, sillä suuri tuotanto on kallis tehdä. Keisarikuntaan on haalittu laaja vierailijajoukko vahvistamaan teatterin omaa kaartia.

Yksi vierailijoista on elokuvassakin nähty Tidjan Ba. Tällä kertaa hänellä on elokuvaa isompi rooli. Elokuvan ja teatterimusikaalin välillä on hänen mukaansa muutakin eroa kuin vuosikymmen aikaa.

– Tässä musikaalissa on ehkä enemmän musiikkia. Punainen lanka on sen ajan musiikki, ne ikivihreät ja jatsi, jotka kuljettavat koko teoksen läpi, hän tuumii.

Miehellä on nyt monta rautaa tulessa, sillä samaan aikaan hän työstää Ylen We Want More -ohjelmaa, jossa hänen vanha yhtyeensä Kwan tekee paluun. Molempiin hän uskoo riittävän tarmoa ja energiaa.

– Kunhan vain ääni kestää, mies virnistää.