1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Kolmas Syyria-lähettiläs ensimmäistä kertaa Damaskoksessa

Edeltäjät Kofi Annan ja Lakhdar Brahimi luopuivat tehtävästä epäonnistuttuaan Syyrian rauhanneuvotteluissa. Väkivalta Syyriassa on jatkunut jo kolme vuotta.

Ulkomaat
Faisal Mikdad ja Staffan de Mistura.
Syyrian varaulkoministeri Faisal Mikdad (vas.) ja italialais-ruotsalainen diplomaatti Staffan de Mistura (oik.) saapui Syyrian pääkaupunkiin iltapäivällä 9. syyskuuta.Youssef Badawi / EPA

Uusi YK:n Syyria-lähettiläs on tiistaina aloittanut ensimmäisen vierailunsa Damaskoksessa. Italialais-ruotsalainen Staffan de Mistura saapui Syyrian pääkaupunkiin iltapäivällä maarajan yli Libanonista. Hänet vastaanotti Syyrian apulaisulkoministeri Faisal Mekdad – tapaaminen presidentti Bashar al-Assadin kanssa on epävarmaa.

De Mistura aloitti Syyria-lähettiläänä syyskuun alussa. Edellinen tehtävässä, algerialainen Lakhdar Brahimi erosi toukokuussa yritettyään kahden vuoden ajan päättää pahenevan sisällissodan. Yhdistyneiden kansakuntien mukaan kolmevuotisessa konfliktissa on kuollut yli 190 000 ihmistä ja noin yhdeksän miljoonaa – kolmasosa väestöstä – on paennut kodeistaan.

De Mistura ei ole Brahimin tavoin YK:n ja Arabiliiton yhteinen lähettiläs, koska ne ovat sittemmin ajautuneet syviin erimielisyyksiin Syyrian suhteen. De Misturan mukana Damaskoksessa on kuitenkin Arabiliiton edustaja.

Ensimmäinen Syyria-lähettiläs oli YK:n entinen pääsihteeri ja Brahimin pitkäaikainen ystävä, ghanalainen Kofi Annan. Hänkin erosi elokuussa 2012 koettuaan epäonnistuneensa.

Tukholmassa syntynyt 67-vuotias Staffan de Mistura oli hiljattain Italian hallituksessa apulaisulkoministerinä. Hänen kerrotaan puhuvan seitsemää kieltä, muun muassa arabiaa.

Syyrian uutistoimisto Sanan mukaan Damaskoksessa ja sen seutuvilla kuoli tiistaina viisi ihmistä kranaatinheittimin tehdyissä iskuissa. Ainakin 22 loukkaantui.

Keskisessa Haman maakunnassa Syyrian joukot ovat vallanneet takaisin kyliä, jotka sijaitsevat lähellä armeijan ilmatukikohtaa. Ihmisoikeusjärjestö Syrian Observatory for Human Rights kertoo, että hallituksen joukot ovat aloittaneet Haman länsiosissa pommitukset ja pudottaneet tiistaina kaksi tynnyripommia.

Syyrian presidentti Bashar al-Assadin tuki näyttäisi horjuvan, kirjoittaa yhdysvaltalaislehti Washington Post (siirryt toiseen palveluun). Vaikka Isis-taistelijat pohjoisessa ja idässä eivät välittömästi uhkaa Assadin valtaa sen enempää kuin lännen tukemat maltillisemmat kapinalliset, moraali rapisee alaviittiväestössä.

Assad itse kuuluu Syyrian alaviittivähemmistöön. Syrian Observatory for Human Rights laskee, että hallituksen joukoissa menehtyneistä suhteettoman suuri osuus olisi alaviitteja, minkä vuoksi kansanryhmän keskuudessa heräilee turhautuminen hallintoa kohtaan. Washington Postin kuvailun mukaan tuskin onkaan enää perhettä, jonka poika ei olisi kuollut sodan jaloissa.

Lähteet: AP, AFP

Lue seuraavaksi