Reuters: EU-komissaarien paikkajako alkaa olla selvillä

Reuters odottaa Jyrki Kataisen saavan komission varapuheenjohtajan tehtävän, kuten Yle Uutiset on jo aiemmin kertonut.

Ulkomaat
Jyrki Katainen.
Jyrki Katainen.Shimera / Etienne Ansotte / EU

Uutistoimisto Reuters kertoo saaneensa haltuunsa luonnoksen uuden EU-komission kokoonpanosta. Reuters arvioi Jyrki Kataisen saavan komission varapuheenjohtajan tehtävän, kuten Yle Uutiset on kertonut jo aiemmin.

EU:n komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin on määrä julkistaa komissaarien nimet keskiviikkona. Reutersin mukaan sen saama lista on vielä epätäydellinen ja siltä puuttuu ehdokkaat joihinkin huipputehtäviin.

Listalta puuttuvien odotetaan saavan varapuheenjohtajien tehtävän, joukossa muun muassa Katainen ja Viron entinen pääministeri Andrus Ansip, Reuters kertoo.

Se huomauttaa myös, että komissaarilistaan voi tulla vielä muutoksia. Listalla saksalainen Günther Oettinger on kauppakomissaari, mutta myöhemmin useat lähteet sanoivat Reutersille, että hän saisikin vastuulleen muun muassa mediaa ja tietoliikennettä koskevat digitaaliset asiat.

Listaluonnos komissareista ja heidän vastuualueistaan:

Aluepolitiikka:_ Corina Cretu_ (Romania)

Ulkopoliitiikka:_ Federica Mogherini_ (Italia)

Oikeusasiat: Cecilia Malmström (Ruotsi)

Liikenne: Vera Jourova (Tšekki)

Ympäristö: Margarethe Vestager (Tanska)

Energia- ja ilmastomuutos: Jonathan Hill (Britannia)

Tullipolitiikka: Tibor Navracsics (Unkari)

Internet ja kulttuuri: Chrystos Stylianides (Kypros)

Siirtolaisuus-, oikeus- ja sisäasiat: Dimitris Avermaopoulos(Kreikka)

Maatalous: Phil Hogan (Irlanti)

Kauppa: Günther Oettinger (Saksa)

Sisämarkkinat: Elzbieta Biekowska (Puola)

Tutkimus ja innovaatiot: Miguel Arias Canete (Espanja)

Verotus ja petoksentorjunta: Kristalina Georgieva (Bulgaria)

Työllisyys- ja sosiaaliasiat: Carlos Moedas (Portugali)

Kilpailupolitiikka: Marianne Thyssen (Belgia)

Kalastus: Neven Mimica (Kroatia)

Talous- ja rahapolitiikka:_ Pierre Moscovici_ (Ranska)

Kehityspolitiikka: Maros Sefcovic (Slovakia)

Lähialueet: Johannes Hahn (Itävalta)

Nuoriso- ja monikielisyysasiat: Karmenu Vella (Malta)

Terveys ja ruokaturvallisuus: Vyentis Andriukaitis (Liettua)

Kun Juncker on huomenna julkistanut ehdokkaansa komissaareiksi, EU-parlamentin on vielä hyväksyttävä lista. Komission toimikausi on viisi vuotta.

Lähteet: Reuters