Metsäkanalintujen metsästys alkaa

Kylmä kesäkuu verotti metsäkanalintujen määrää.

Kotimaa
Naarasmetso
Vesa Vaarama / Yle

Metsäkanalintujen metsästys alkaa tänään keskiviikkona.

Pohjoisimmassa Lapissa metsästysajat päättyvät suurelta osin syyskuun lopussa, lukuun ottamatta riekkoa ja kiirunaa, joita saa metsästää maaliskuun loppuun.

Muualla Lapissa kanalintujen metsästyskausi kestää pääosin syys- tai lokakuun loppuun.

Tarkemmat metsästysajat löytyvät esimerkiksi Suomen Riistakeskuksen internetsivuilta (siirryt toiseen palveluun).

Kylmä kesä verotti lintukantaa

Metsästysrajoitukset perustuvat tuoreisiin laskentatuloksiin, jotka Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) koostaa samana kesänä.

Heinä-elokuussa tehtyjen riistakolmiolaskentojen mukaan kaikkien metsäkanalintulajien esiintymistiheydet ovat neljänneksen alhaisemmat kuin viime vuonna samaan aikaan. Tämä johtuu suurelta osin kesäkuun kylmästä kaudesta, joka vaikeutti lintujen pesimistä.