Kittilän kunnanjohtaja: Irtisanomiseni on kosto

Kittilän kunnanjohtaja Anna Mäkelän mielestä hänen irtisanomiselleen ei ole laillisia perusteita. Mäkelän mukaan hänen irtisanomisensa on kosto. Mäkelä ei aio irtisanoutua itse virastaan, vaan aikoo tarvittaessa viedä asian oikeuteen asti.

Kotimaa
Kittilän kunnanjohtaja Anna Mäkelä
Kunnanjohtaja Anna Mäkelä ei aio lähteä virastaan vapaaehtoisesti. Perttu Ruokangas haastattelee. Kuva: Kittilän kunta

Kittilän kunnanvaltuuston asettama tilapäinen valiokunta toteaa, että Anna Mäkelä ei ole kelvollinen jatkamaan kunnanjohtajana. Valiokunnan mukaan kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen välillä on merkittävä luottamuspula. Viimeinen pisara oli kunnanjohtajan kunnanhallituksen tietämättä tekemä tutkintapyyntö rinneyhtiö Levi Ski Resortin toimitusjohtajasta Jouni Palosaaresta. Valiokunta on myös löytänyt Mäkelän johtamistaidoista merkittäviä puutteita.

Mäkelä ei sulata valiokunnan väitteitä.

– Tämä prosessi on mustamaalaamista, mitä on tehty jo pidemmän aikaa. Kieltämättä tulee mieleen, että valiokunta on ryhtynyt työhön ilman perusteita ja prosessia on venytetty monta kuukautta, että onkohan taustalla ollut sellainen toive, että jos minä kuitenkin irtisanoutuisin itse.

Mäkelä ei aio itse erota virastaan.

– Miksi irtisanoutuisin? Olen hoitanut virkaani velvollisuuksieni ja vastuideni mukaisesti. Olen valitettavasti joutunut puuttumaan asioihin, joihin velvollisuuteni on puuttua ja siitä on seurannut hyvin pitkällinen ja suuri kosto-operaatio.

Hän ei halua ottaa kantaa siihen, ketkä ovat kostamassa. Mäkelän mukaan hänen lähtölaskentansa alkoi sillä hetkellä, kun hän kertoi vieneensä poliisin tutkittavaksi kunnan omistaman yhtiön toimitusjohtajan eli Jouni Palosaaren menettelyn.

– Valiokunnan raportissa todetaan, että tekemäni Levi Ski Resortin tutkintapyyntö ei ole oikeastaan erottamisperuste, vaan se on ollut vain viimeinen pisara. Vaikka valiokunnan raportissa ei kyetä yksilöimään puutteita johtamistaidoissani tai valmistelussa, niin Ski Resort -asiasta on kaikista yksityiskohtaisimmat perustelut.

Laillista vai ei?

Kuntalain mukaan kunnanjohtaja voidaan erottaa virastaan, jos hän on menettänyt valtuuston luottamuksen. Mäkelä katsoo, että luottamuksen menettämiseksi pitää olla kuitenkin lailliset perusteet. Hänen mielestään potkuvaliokunnan raportista ei löydy laillisia perusteita.

– Kunnanjohtajan erottamiseksi ei riitä vain se, ettei valtuusto luota.

Mäkelällä ei ole johtajasopimusta.

Kittilän kunnanvaltuusto päättää Mäkelän potkuista syyskuun 29. päivä. Hän on valmis viemään irtisanomisensa oikeuteen asti.

– Totta kai valitan, jos minut laittomasti erotetaan virastani ilman asiallisia perusteita.

Tilapäisen valiokunnan puheenjohtaja Veli-Matti Junnola (kesk.) ei vastannut Yle Lapin jättämiin soittopyyntöihin.