Päivähoitomaksuja hyvitetään Tampereella vasta lokakuussa

Tampereen kaupunki lupasi kesällä hyvityksiä niille, jotka ottivat lapsensa pois päivähoidosta. Tilaisuuteen tarttui yli kaksi tuhatta perhettä, joista suuri osa odottaa saataviaan vieläkin.

Tampere
Lasten kenkiä päiväkodin eteisessä.
Yle

Tampereen asiakasmaksutoimistossa soivat puhelimet. Sadat perheet ovat jääneet vaille hyvityksiä, joita luvattiin viime kesän päivähoitomaksuista.

Ehtona oli, että lapsi otetaan pois päivähoidosta. Noin 2600 perhettä tarttui tilaisuuteen, ja suurin osa sai helpotusta maksuihinsa. Sadat perheet odottavat vieläkin saataviaan, vaikka kaupungin nettisivuiilla luvataan asian korjaamista viimeistään syyskuun aikana.

– Itse asiassa tässä on sattunut pieni kommunikaatiovirhe. Tiedotuksessa olisi pitänyt kertoa laajemmin, että syyskuun laskut erääntyvät lokakuussa, ja tuolloin kirjautuvat myös hyvitykset. Meillä on vahva usko siihen, että lokakuussa asia on saatu kuntoon, asiakasmaksupäällikkö Juho Tervo muotoilee.

Tekniikkaa takkuilee

Ongelmien aiheuttajana on kaupungin maksujärjestelmä. Asiakkaat tekevät helposti virheellisiä ilmoituksia, kun järjestelmä on liian monimutkainen ja hankala käyttää.

– Tänä vuonna asiakkailla oli mahdollisuus ilmoittaa itse kesäajan maksuttomuudet sähköisessä palvelussa. Valitettavasti siellä oli helppo tehdä virheitä jotka näkyivät lopullisessa laskutuksessa, Juho Tervo toteaa.

Tampereen kaupungin käytössä on ohjelmisto, joka on aiheuttanut samantyyppisiä ongelmia ennenkin. Kesällä maksuttomuutta laajennettiin Tampereen päivähoidossa, mikä aiheutti vielä lisäongelmia laskutukseen.

– Vaikea sanoa, mistä juuri tämän ohjelmiston ongelmat johtuvat. Tampereella tehtiin kuitenkin eräänlainen erikoisratkaisu kesäajan hoitomaksuihin, jos lapsi on pois päivähoidosta. Tälläinen valtakunnallinen, ison toimittajan järjestelmä ei ole ilmeisesti täysin kyennyt taipumaan siihen, mitä Tampere siltä haluaa, Juho Tervo sanoo.

Sadat perheet vailla hyvitystä

Asiakasamaksupäällikkö Juho Turo ei osaa tarkkaan sanoa, montako perhettä vielä odottaa saataviaan. Valtaosa on jo hyvityksen saanut, loput joutuvat odottamaan lokakuulle.

– Olemme äärimmäisen pahoillamme tilanteesta. Toivomme, että asiamaksutoimistoon otetaan yhteyttä mikäli laskutusvirheitä esiintyy. Automaattisesti järjestelmä ei pysty virheitä korjaamaan, Juho Tervo toteaa.