Yle Venäjällä: "Erimielisyys on kasvamassa myös muissa kansainvälisissä kriiseissä"

Venäjä uhkaa vastata samalla mitalla EU:n perjantaina voimaan astuviin pakotteisiin. Ylen toimittaja Erkka Mikkonen kertoi Venäjältä, että lista vastapakotteista on jo valmiina.

Kotimaa
Juustokauppaa Pietarissa.
Venäläiset asiakkaat ostamssa juustoa Pietarissa 7. elokuuta.Olga Maltseva / AFP Lehtikuva

Venäjällä on jo valmis lista vastapakotteista EU:n asettamille perjantaina voimaan astuville pakotteille. Ylen toimittaja Erkka Mikkonen kertoi Venäjältä, että Kremlissä on jo laadittu tarkka lista EU-maihin kohdistuvista pakotteista. Venäjän presidentti Putinin avustaja on kertonut, että maataloustuotteiden lisäksi on paljon muutakin kulutustuotteita, joista Eurooppa on paljon enemmän riippuvaisempi kuin Venäjä.

– Esimerkkinä mahdollisista tuontikieltoon joutuvista tuotteista mainittiin muun muassa käytetyt autot ja jotkut tekstiilit, kertoi Mikkonen.

Mikkosen mukaan aiemmin Venäjällä on puhuttu pakotteiden yhteydessä myös joistakin ulkomaisista lääkkeistä.

Venäjällä tuohtumusta herättää se, että vaikka Ukrainan tulitauko on pääosin kestänyt, Euroopan unioni lisää pakotteita.

– Venäjän ulkoministeriöstä on jo tänään tuomittu pakotepoliitiikka ja kutsuttu sitä täysin epäystävälliseksi lähestymistavaksi, sanoo Mikkonen.

Erimielisyydet Venäjän ja lännen välillä eivät rajoitu vain Ukrainan kriisiin. Mikkosen mukaan erimielisyys on kasvamassa myös muissa kansainvälisissä kriiseissä.

Venäjän ulkoministeriö tuomitsi tänään torstaina myös Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman puheet laajentaa ilmaiskuja terroristijärjestö Isisiä vastaan.

– Venäjän mukaan ilman YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntää ilmaiskut Syyriassa olisivat hyökkäystoimi, joka rikkoo kansainvälistä oikeutta, Mikkonen kertoi.

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Herman Van Rompuy vahvisti torstaina, että EU:n uudet Venäjän-vastaiset pakotteet astuvat voimaan perjantaina. Van Rompuy totesi tiedotteessaan, että pakotteita voidaan lykätä tai muuttaa tai ne voidaan kumota kokonaan tai osittain Ukrainan tilanteen perusteella.