Elämänkokemus hyödyttää ikäihmistä uuden kielen oppimisessa

Fonetiikka tutkii puhetta ja puheen syntyä. Se liittyy läheisesti myös kielten oppimiseen. Fonetiikan lehtorin Maija Peltolan mukaan yhdessä tutkimuksessa pystyttiin osoittamaan, että ikääntyneet oppivat uusia kieliä nopeammin kuin alakouluikäiset.

Kotimaa
sivukuva kasvoista ja leijuvia kirjaimia
Yle Uutisgrafiikka

Turun yliopiston fonetiikan lehtorista Maija Peltolasta ei pitänyt tulla puheen tutkijaa. Alun perin tarkoituksena oli opiskella ranskan ja englannin kielen opettajaksi. Turun yliopiston piti olla opiskeluissa pelkkä välietappi.

– Huomasin, että sekä ranskan että englannin opinnoissa kiinnostavimpia olivat äännemaailmaan liittyvät asiat. Rupesin lukemaan fonetiikkaa sivuaineena ja valmistuin englantilaisesta filologiasta maisteriksi. Kuljin aina yliopistolla kerroksesta toiseen ja yritin etsiä elämän tarkoitusta. Se löytyi fonetiikasta, Peltola sanoo.

Jos kuuntelemme englantia, suomen kielen muistijäljet reagoivat ja tavallaan vääristävät sen signaalin.

Fonetiikka tutkii puhetta. Tutkimuksissa saatetaan esimerkiksi tarkkailla, mitä ihmisen päässä tapahtuu, kun tämä kuulee omaa tai vierasta kieltä. Aivokuvaus ja artikulaation tutkimusta varten kehitellyt menetelmät ottavat jatkuvasti suuria teknologisia harppauksia.

– Fonetiikka on kummallisuus sillä tavalla, että meitä kiinnostavat millisekunnit, hertsit ja kaikenlaiset jutut, joita voi mitata ja laittaa taulukoihin, mutta johtopäätökset ovat humanistisia. Kiinnostavaa on se, miten ajatus syntyy ihmisen päässä ja miten se siirretään artikulaatioeleeksi. Siinä meillä on pelkkää teoriaa välissä.

Ikääntyneet oppivat alakoululaisia nopeammin

Fonetiikka ei keskity kielioppiin tai oikeakielisyyteen, joskin tieteenalana se on kiinnostunut kielten oppimisen ja puhumisen ongelmista. Peltola kertoo tutkimusprojektista, jossa tutkittiin alakouluikäisten lasten taitoja oppia vierasta kieltä. Tulokset olivat odotettuja: lapset oppivat uutta kieltä varsin nopeasti.

Sen jälkeen lasten tuloksia verrattiin 60–70-vuotiaisiin kielen oppijoihin. Tutkimus suoritettiin täsmälleen samalla tavalla ja kieltä opetettiin aivan kuten lapsillekin. Täysin vastoin tutkijoiden hypoteesia ikääntyneet oppivat vierasta kieltä lapsia nopeammin.

Kiinnostavaa on se, miten ajatus syntyy ihmisen päässä ja miten se siirretään artikulaatioeleeksi.

– Tajusin, että siinä ei varmaankaan tutkittu pelkästään sitä, miten nopeasti ihminen oppii jotain uutta, vaan miten nopeasti ihminen ymmärtää, mistä on kyse ja miten voi hyödyntää omaa taustatietoa. Voisi kuvitella, että ikääntyneet kuuntelivat mitä piti tehdä, ja vertasivat sitä johonkin, mitä he olivat kuulleet, nähneet ja kokeneet. Heillä on artikulaation ja akustiikan suhteen jonkinlainen intuitiivinen tuntemus.

Samassa tutkimuksessa tutkittiin myös nuorten aikuisten kykyä oppia uutta kieltä. Peltolan mukaan nuoret aikuiset ovat erityisen sopiva ryhmä oppimistutkimuksessa. He pystyvät käyttämään omaa kokemustietoa maailmasta, mutta toisaalta heillä on vielä tietty määrä muovautumiskykyä, jota taas on vähemmän ikääntyneillä ihmisillä. Tutkimuksessa nuoret aikuiset oppivat hitaammin kuin alakouluikäiset lapset.

– Lapsilla on hitusen vähemmän kokemusta artikulaation ja akustiikan suhteessa. Heillä nähdään se todellinen muovautumiskyky, ja ikääntyneillä nähdään elämänkokemus.

Muistijäljet reagoivat englantiin "väärin"

Syntyessään ihmisen kuuloaivokuori on pitkälti koskematon, vaikka jonkin verran ääniä kantautuu kohtuunkin asti. Syntymän jälkeen tilanne muuttuu radikaalisti, ja jo puolen vuoden ikään mennessä ihmisen kuuloaivokuori ja kyky havainnoida ääniä ovat muuttuneet sellaisiksi, joita äidinkieli vaatii.

Vuoden ikään mennessä pienen lapsen kyky kuulla asioita, jotka eivät ole tärkeitä oman kielen kannalta, on jo heikentynyt merkittävästi. Kuuloaivokuori muistaa asioita, jotka ovat ihmiselle tärkeitä tietyssä ympäristössä. Esimerkiksi suomalaisen tarvitsee harvemmin kuulla ja ymmärtää s- ja sh-äänteen eroja.

– Mutta jos puhutaan englantia, ero onkin erittäin tärkeä, koska she ja he ovat eri asioita. Jos kuuntelemme englantia, suomen kielen muistijäljet reagoivat ja tavallaan vääristävät sen signaalin. Ne reagoivat väärissä kohdissa väärin tavoin, Peltola sanoo.

Kaksikielisiä on kuitenkin Suomessa ja varsinkin Turun seudulla hedelmällistä tutkia, kaksikielisyyttä kun täällä kerran on.

Ihminen ei toisin sanoen voi juuri mitään sille, että hän kuulee kaiken oman äidinkielensä suodattimen läpi. Se ei ole virhe, vaan ominaisuus.

– Jos näin ei olisi, joutuisimme koko ajan ponnistelemaan, jotta ymmärtäisimme äidinkielen puhetta. Ymmärtämisen ansiosta voimme samalla vaikka sitoa kengännauhoja ja kuunnella ohjeita. Hintana on sitten se, että kaikkia muita kieliä ei ymmärrä, mutta oma menee automatisoituneesti, ja se on hyvä.

Kaksikielisyys kiinnostaa foneetikkoja

Maailmalla suurin osa ihmisistä joutuu toimimaan useamman kuin yhden kielen kanssa. Peltolan mukaan Suomessa vallalla oleva yksikielisyys on harvinaista maailman mittakaavassa. Kaksikielisyys kiehtoo fonetiikan tutkijoita.

– Yksikielisyys, kaksikielisyys ja kielten oppiminen ovat ilmiöitä, joiden avulla voidaan paljastaa jotain vähän suurempaa ihmisen käyttäytymisen muovautuvaisuudesta. Kaksikielisiä on kuitenkin Suomessa ja varsinkin Turun seudulla hedelmällistä tutkia, kaksikielisyyttä kun täällä kerran on, Peltola sanoo.

Minua kiinnostavat ennen kaikkea ihmiset, jotka eri kautta päätyvät siihen, että he osaavat useampaa kieltä.

Suomen kulttuurissa kaksikielisyys käsitetään usein siten, että kotona sekä äiti että isä ovat puhuneet eri kieliä. Sen sijaan esimerkiksi englanninkielisissä tutkimusartikkeleissa termi voi tarkoittaa jotain aivan muuta. Kaksikielinen voi olla monella tavalla.

– Minua kiinnostavat ennen kaikkea ihmiset, jotka eri kautta päätyvät siihen, että he osaavat useampaa kieltä. Miten nämä eri kielet toimivat suhteessa toisiinsa heidän päässään? Se on valtavan kiinnostavaa, ja meillä on siitä ihan hyviä tuloksiakin.

Kaksikieliset eivät saa napsautettua toista kieltä pois

Maija Peltola sai kerran idean yhteen tutkimukseen kokouksessa, joka käytiin englanniksi.

– Ystäväni kuiskasi vieressäni minulle jotain, enkä ymmärtänyt mitä hän sanoi. Sitten tajusin, että hetkinen, tämähän oli suomea. Jokin naksahti päässäni ja tajusin, että nyt pitää mennä suomen kielen lokeroon, jotta ymmärrän ystävääni.

Idea jalostui tutkimukseksi, jossa vertailtiin suomea ja ruotsia äidinkielenään puhuvia ihmisiä sellaisiin suomenkielisiin, jotka opiskelivat ruotsia pääaineenaan yliopistolla. Tutkimus keskittyi aivotoimintoihin ja aivojen tapaan prosessoida kielten äänteitä.

Tutkimuksessa havaittiin, että syntyperäisillä kaksikielisillä molemmat kielet ja niiden äänijärjestelmät sijaitsivat ikään kuin nivoutuneena toisiinsa. He eivät kyenneet laittamaan toista kieltä päälle ja toista pois. Sen sijaan yliopistolla ruotsia opiskelevilla tilanne oli päinvastainen, sillä heillä kielitaidot sijaitsivat selkeästi kahdessa eri "lokerossa".

– Sitä voi tietysti pohtia, että mistä tällainen johtuu. Kun oppii kieltä luokassa, on itsestään selvää, että se oppimistilanne on sidottu tiettyyn kontekstiin, että nyt puhutaan ruotsia, piste. Mutta entä jos on kaksikielisessä perheessä asuva lapsi, ja äiti huutaa ruotsiksi ja isä karjuu suomeksi? Silloin ei ole aikaa miettiä, vaan täytyy käsitellä molempia kieliä yhtä aikaa, mikäli aikoo käyttäytyä kiltisti, Peltola sanoo.