1. yle.fi
  2. Uutiset

Näkökulma: Ollaanko ihmisiä toisillemme?

Yhteiskunnassamme kaikki haluavat elämän vip-passin, jolla voi nostaa oman mielipiteensä ja etunsa muiden yläpuolelle, kirjoittaa Yle Pohjanmaan päällikkö Anssi Leppänen.

Kotimaan uutiset
Hymiöpeukalot
Pasi Takkunen/Yle

Hyvinkääläinen kahvilan myyjä sai aikaan vilkkaan keskustelun sosiaalisessa mediassa. Hän oli pyytänyt loukkaavasti toista asiakasta kohtaan käyttäytynyttä asiakasta poistumaan paikalta. Sanavalinta oli ollut lopulta varsin väkevä, eikä toki ollenkaan asiakaspalvelijalle sopiva. Toisaalta hän sai myös ymmärrystä verkon keskusteluissa. Kuppi oli yksinkertaisesti mennyt nurin asiakkaan solvatessa toista. Poistettu asiakas varmasti tunsi myyjän käyttäytyneen loukkaavasti häntä kohtaan.

Palveluammateissa kohdataan asiakas hyvässä ja pahassa. Useimmat asiakkaat osaavat toki käyttäytyä.

Palvelualojen ammattiliiton PAM:n Pohjanmaan aluepäällikkö Marja Salmivuori toi Ylen haastattelussa esiin huolensa siitä, kuinka hankalat tilanteet asiakkaiden kanssa tuntuvat lisääntyvän. Hänen mielestään asiakaspalvelutyössä olevat koetaan yhteiseksi omaisuudeksi ja siksi jotkut mieltävät, että heille voi sanoa mitä tahansa.

Öykkäröinnin lähtökohta tuntuu siis olevan: ”Sä olet mulla töissä ja siksi sinun pitää tehdä, kuten tahdon.” Epäilen, että tätä samaa kuraa saavat vastaanottaa asiakaspalvelun ammattilaisten lisäksi myös monet virkamiehet. Myös Yle on kaikkien yhteistä omaisuutta ja osa ihmisistä ymmärtää omaavansa ohjelmapäällikön oikeudet. Työpaikoilla päivittäin toisensa kohtaavat ihmiset puolestaan tarvitsevat ajoittain konsultteja kertomaan, kuinka työkavereiden kanssa tulisi olla kanssakäymisessä.

Monen tekijän summa

Miksi sivistyneet ihmiset käyttäytyvät toisiaan kohtaan verbaalisesti törkeästi?

Kyse lienee monen tekijän summasta. Yhteiskunta on muuttunut yhä yksilökeskeisemmäksi. Kaikki haluavat elämän vip-passin, jolla voi nostaa oman mielipiteensä ja etunsa muiden yläpuolelle. Oman mielipiteen kailottaminen voi mennä keskustelukumppanin mielipiteen kuuntelemisen ja kunnioittamisen edelle.

Yksilöllisyys on siis kunniassaan, kunhan vain juuri minun yksilöllinen mielipiteeni on se oikea. Ehkä nimettömiä mielipiteitä ja tunteenpurkauksia hyväksyvä internetkin hämärtää sitä, mitä on oikea keskusteleminen ja keskustelukumppanin kunnioittaminen.

Me ihmiset olemme tällä hetkellä koulutetumpia kuin koskaan. Meillä on käytettävissä enemmän ja nopeammin tietoa kuin koskaan aiemmin ihmiskunnan historiassa. Sosiaalisessa kanssakäymisessä pyrkivät esiin luolamiehen tavat.

Ollaanko ihmisiä toisillemme? Edes hetki.

Lue seuraavaksi