Eveliinan eksottiset kasvatit – yläkoulun ohella arjessa pyörii ihastuttava alpakkafarmi

Nivalassa ohikulkijoita ilahduttaa kymmenpäinen joukko uteliaita ja ystävällisiä pitkäkauloja. Alpakkalauman emäntä on 9.-luokkalainen Eveliina Liinamaa, joka haaveilee farmin kasvattamisesta.

Kotimaa
Kuvassa Eveliina Liinamaa ja alpakat.
Raila Paavola / Yle

Nivalalainen Eveliina Liinamaa on hoitanut alpakoita jo pari vuotta. Aitauksesta löytyy tällä hetkellä 11 omaa ja 3 hoitoeläintä. Ne ovat pörröisen huacaya-lajin edustajia, joista Liinamaa huolehtii ennen ja jälkeen koulupäivän. Aitauksessa asustaa kirjava joukko.

– Kaikkiaan alpakoissa on 22 perussävyä, mutta näistäkin on vielä eri sävyjä. Suomessa esimerkiksi harmaat ovat aika harvinaisia, Liinamaa kertoo.

Liinamaata miellyttää alpakoiden ulkonäkö, kiltti luonne sekä pehmoinen karva, josta saadaan lankaa. Hoitajan mukaan ne ovat erittäin rauhallisia, vaikka urokset saattavat ottaa joskus mittaa toisistaan. Yläkoululaisen onneksi ne ovat helppohoitoisia ja pääasiassa terveitä.

– Leukavaivoja saattaa tulla, jos niiden hampaista ei huolehdita. Ne lyhennetään kerinnän yhteydessä kerran vuodessa. Muuten hampaista kasvaa ylipitkiä.

– Helppohoitoisia taas alpakat ovat esimerkiksi siinä mielessä, että ne pääasiassa laiduntavat ja syövät sisällä kuivaheinää. Töitä vähentää myös se, että ne käyttävät yhtä paikkaa vessanaan.

Liinamaa kertoo, että kyseessä on sekä harrastus että bisnes. Tavoitteena on farmin kasvattaminen.

– Se on aika hidasta, koska ne kantavat melkein vuoden ja synnyttävät vain yhden kerrallaan.

Kuvassa alpakoita.
Raila Paavola / Yle
Kuvassa alpakoita.
Raila Paavola / Yle
Kuvassa alpakka.
Raila Paavola / Yle
Kuvassa alpakoita.
Raila Paavola / Yle
Kuvassa alpakka.
Raila Paavola / Yle
Kuvassa alpakoita.
Raila Paavola / Yle
Kuvassa alpakoita.
Raila Paavola / Yle