Air Francen lentäjälakko peruu puolet lennoista

Säästöpaineissa oleva yhtiö aikoo siirtää osan lennoista tytäryhtiölle, jonka työntekijöiden palkka olisi selvästi pienempi. Lentäjäliitto ei hyväksy tätä.

Ulkomaat

Ranskalainen lentoyhtiö Air France joutuu perumaan noin puolet maanantain lennoistaan lentäjälakon takia.

Lakon on määrä kestää viikon. Yhtiö olettaa, että myöhempinä päivinä lakkotilanne helpottaa ja suurin osa lennoista voidaan hoitaa.

Air Francen lentäjät vastustavat yhtiön säästösuunnitelmia. Halpalentoyhtiöiden toiminta ja myös Lähi-idän lentoyhtiöiden tuoma kilpailu edellyttävät säästötoimia. Air France on antanut tulosvaroituksen.

Yhtiön johto suunnittelee, että suuri osa sen lentotoiminnasta siirtyy Transavia-yhtiön hoidettavaksi. Transavian työehdot ovat Air Francen ehtoja huonommat, mikä merkitsisi mm. lentäjien palkkojen putoamista. Tätä lentäjäliitto ei hyväksy, vaan vaatii, että kaikilla yhtiön työlntekijöillä tulee olla yhtäläiset työehdot.

Air France laskee menettävänsä jokaisena lakkopäivänä 10 - 15 miljoonaa euroa tuloja.