Kiiruna elää nousukautta - kaupungin siirto on alkamassa

Kiirunan kaivoskaupungilla Pohjois-Ruotsissa menee lujaa. Valtion kaivosyhtiö LKAB on viime vuodet myynyt rautamalmia maailmalle ennätystahtia ja avaa uusia kaivoksia. Kiirunassa on Ruotsin alhaisin työttömyys. Myös Kiirunan kaupungin siirto kaivoksen tieltä on alkanut ja rakennusbuumi kuumentaa asuntomarkkinoita.

talous
Kiirunan keskustaa
Koko Kiirunan keskusta siirretään uuteen paikkaan pois kaivoksen tieltä. Jarmo Honkanen / Yle
Kiirunan kaupungin osastopäällikkö Jan Viinikainen
Kiirunan kaupungin osastopäällikkö Jan Viinikainen kertoo, että Kiirunassa on alin työttömyys koko Ruotsissa, neljä prosenttia. Tapani Leisti haastattelee. Kuva: Jarmo Honkanen / Yle
Kiirunan keskustaa
Koko Kiirunan keskusta siirretään uuteen paikkaan pois kaivoksen tieltä. Jarmo Honkanen / Yle

Ruotsin valtion kaivosyhtiö LKAB on louhinut rautamalmia Kiirunasta yli sata vuotta ja synnyttänyt Kiirunan kaupungin. Nyt kaupungin on väistyttävä, koska louhinta etenee kaupungin alle ja kaupunki vajoaisi lopulta maan sisään.

Uusi keskusta nousee kolmen kilometrin päähän Tolluvaaran vanhan kaivoksen alueelle. Siellä vihitään uusi kaupungintalo jo parin vuoden päästä ja sen ympärille rakennetaan uusi nykyaikainen liikekeskusta kauppakatuineen.

Asuminen kallistuu

Muutama vuosi sitten kaupungin tyhjiä vuokrakerrostaloja purettiin. Nyt ne rakennetaan uudelleen ja Kiirunassa on asuntopula.

LKAB:n ryydittämä nousukausi on tuonut lisää työpaikkoja kaivosalalle ja muille aloille. Talousbuumi on myös ylikuumentanut asuntomarkkinat. Omakotitalon hinnat ovat nousseet vuosien takaisesta puolesta miljoonasta puoleentoista miljoonaan kruunuun.

Myös kerrostaloasuntojen asumusoikeusmaksut, vuokrat ja hinnat ovat nousseet tuntuvasti. Kiirunan kaupungin tiedottajan Ulrika Isakssonin mukaan asuntopula on vielä huutava, mutta LKAB, kaupunki ja muut rakentavat lisää asuntoja.

Kiiruna on Ruotsin laajin kunta pinta-alaltaan. Asukkaita on 23 000 joista 18 000 asuu kaupunkikeskuksessa aivan LKAB:n kaivoksen vieressä. Suurimmallaan 1970-luvulla asukkaita kunnassa oli yli 30 000. Nyt väkimäärä jälleen kasvaa. Viimeisen puolentoista vuoden aikana väkiluku on kasvanut 330 hengellä.

Kaupungin siirto liikuttaa kiirunalaisia

Vanha rouva Rut Stålnacke on asunut kerrostalossa kaupungin kaivoksen puoleisella rinteellä puoli vuosisataa. Hänen miehensä oli rakentamassa taloja. Jossakin vaihteessa hänen on muutettava pois sillä vanha talo puretaan. Milloin ja minne muutto tapahtuu, ei ole vielä tiedossa.

– Ei se ole niin hauskaa, sitä olis asunu vieläki täällä, sanoo Rut Stålnacke haikealla äänellä.

Koiria keskustassa ulkoiluttava vanhempi herra Bo Käck tuskailee monen kiirunalaisen tavoin nousevia vuokria. Käck väittää, että heidän kahden tuhannen kruunun kuukausivuokransa voi nousta jopa yhdeksään ja puoleen tuhanteen uudessa keskustassa.

Eläkkeellä oleva Käck sanoo muuttavansa puolisonsa kanssa Etelä-Ruotsiin. Pääsyy on kaupungin keskustan siirto korkealta vaaran rinteeltä alhaalle Tolluvaaran viereen. Siellä on hänen mukaansa kylmää. Kun alhaalla on talvella -20 astetta pakkasta, ylempänä vaaran rinteellä vanhassa kaupungissa on samaan aikaan vain -12 astetta, sanoo Käck.

Ammattijärjestö IF Metallin konttoristi ja sosialidemokraattien kaupunginvaltuutettu Sirpa Bäckström on asunut Norrbottenissa 1970-luvulta lähtien. Hän muutti Pohjois-Ruotsiin Posiolta. Kiirunassa vuodesta 2008 asunut Bäckström suhtautuu kaupungin siirtoon jännityksellä.

– Tuntuu sillä lailla niin jännältä, että saahaan olla mukana tässä ja me saahaan uusi koti sitten kun se on sen aika.

Bäckströmin mielestä Kiirunassa on ihanaa asua. Hiihtoladut, kelkkareitit ja kalavedet ovat lähellä.

Uuden keskustan rakennusbuumi

Seuraavan parin vuosikymmenen aikana tuhansien asuntojen ja kymmenien liike- ja julkisten rakennusten rakentaminen tarjoaa töitä ja urakoita. Kiirunan edustajat ovat käyneet houkuttelemassa yrityksiä myös Suomesta. Kiirunassa eletään nousukautta, sanoo meänkielellä Kiirunan kaupungin osastopäällikkö Jan Viinikainen.

– Täällä on paljon töitä Kirunassa ja Kiruna on semmonen paikka just nyt, että meillä on alin tämä työttömyys koko Ruotsissa, meillä on neljä prosenttia Kiirunassa. Sitä sanotaan, että jos haluaa töitä, niin Kirunassa on töitä.

Vanhoista villoista osa säästyy

Viime vuosisadan alun kymmenistä puuvilloista säilytetään toista kymmentä. Kiirunan viehättävät villat ovat pahaksi onneksi sillä kantilla, josta rakennuksia on jossakin vaiheessa purettava kaivoksen maanalaisen louhinnan aiheuttaman maan vajoamisen vuoksi. Osa villoista siirretään uuteen paikkaan. Suurinta osaa uhkaa hävitys.

Kiirunan puupaanuilla päällystetty kirkko on erikoisuus. Kirkon katolla ristin virkaa tekee mastossa oleva kultainen kukko. Liekö kunnian kukko. Kirkko siirretään muutaman kilometrin päässä olevan hautausmaan lähelle.

Kiirunavaaran rautamalmisuonen runsautta ei osattu arvioida lähellekään sata vuotta sitten, kun kaivostoiminta alueella alkoi. Siksi valtion kaivosyhtiön Luossavaara-Kiirunavaara Ab:n oli järkevää rakentaa kaupunki lähelle kaivoksia nykyiselle paikalleen. Maailman parhaaksi kehutun rautamalmin suoni jatkuu viistosti kaupungin alle. Nyt louhittavaa uskotaan riittävän toiset sata vuotta.