yle.fi-etusivu

Suomen EU-jäsenmaksu ylittänee miljardin

Maanantaina julkaistun valtion talousarvion budjettikatsauksen mukaan Suomen EU-jäsenmaksu kasvanee ensimmäistä kertaa yli miljardin.

politiikka
Eurotunnus Frankfurtissa Saksassa Euroopan keskuspankin edessä.
Frank Rumpenhorst / EPA

Maanantaina julkaistun valtion talousarvion budjettikatsauksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan Suomen EU-nettomaksu kasvaisi voimakkaasti ja ylittäisi ensimmäistä kertaa miljardin.

Tuoreen arvion mukaan EU-jäsenmaksu vuonna 2014 olisi 1062 miljoonaa euroa, mikä tekisi noin 194 euroa suomalaista kohden.

Suomen nettomaksu Euroopan unionille vuonna 2013 oli 604 miljoonaa euroa, mikä teki hieman yli 110 euroa asukasta kohden.

Vuoden 2013 nettomaksu aleni noin 55 miljoonalla eurolla vuodesta 2012, jolloin se oli noin 659 miljoonaa euroa.

Vuoden 2012 luku oli toistaiseksi suurin nettomaksu Suomelta. Vuoden 2012 ja 2013 luvut ovat Euroopan komission vertailukelpoisia lukuja.

Kuluvan vuoden osalta nettomaksun luvut ovat arvioita, jotka riippuvat monesta muuttujasta, kuten esimerkiksi millaisia lisäbudjetteja EU:lta tulee ja ajoittuvatko lisäbudjettien menot tälle vai ensi vuodelle.

Hallitus julkaisi esityksensä ensi vuoden talousarvioksi maanantaina. Edellinen arvio EU-jäsenmaksusta on tammikuun budjettikatsauksesta. Tammikuussa arvioitiin Suomen EU-nettomaksun olevan 1152 miljoonaa euroa. Tuore arvio laski tammikuisesta arviosta 90 miljoonaa euroa.