Kaupunginhallitus vaatii selvityksen MTV Push –tapahtumasta – "Pakko tunnustaa, että mokattu on"

Kaupunginhallitus esitti kritisoidusta ja kallista tapahtumasta maanantain kokouksessaan kysymyksiä, joihin virkamiehet etsivät vastauksen lähiaikoina. Helsingin elinkeinojohtaja pitää tapahtumaa edelleen onnistuneena.

musiikki
Charli XCX oli MTV Pushin pääesiintyjä. Kuva Ruisrockista vuodelta 2013.
Tomi Mikola / Yle

Viime viikolla Helsingissä järjestetystä MTV-Push-festivaalista vaaditaan selvitystä.

Helsingille yli 400 000 euroa maksanut tapahtuma on saanut osakseen kovaa arvostelua muun muassa korkean hintansa ja huonon medianäkyvyyden takia.

Myös kävijämääriä – kaupungin mukaan yhteensä 6000–7000 kävijää – on kritisoitu hintaan nähden pieniksi.

– Eihän se millään mittarilla ole onnistunut ja kallishan se oli. Pakko tunnustaa, että mokattu on, toteaa kaupunginhallituksen jäsen Hannu Oskala (vihr.).

Oskala ja muut kaupunginhallituksen jäsenet vaativat kaupunginjohtajalta maanantaina selvitystä tapahtumasta. Tarkoituksena on muun muassa saada selville, mihin tapahtumaan satsatut rahat on käytetty ja millä tavalla tapahtuman osapuolet kilpailutettiin.

– Nyt otetaan selvää ja katsotaan, miten jatketaan jos jatketaan. Kohti mahdollisesti European Music Awardseja, vai luovutaanko siitä ja todetaan, että ei ole meidän juttu.

"Tässä ei tavoiteltu massatapahtumaa"

Helsingin elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva puolustaa tapahtumaa edelleen kritiikistä huolimatta.

Push-tapahtuman kautta muun muassa Justin Bieber ja monta muuta todella kovaa tähteä noussut kuuluisuuteen.

Helsingin elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva.

– Tällä hetkellä ei ole mitään syytä epäillä, etteikö oltaisi onnistuttu. Tässä ei tavoiteltu massatapahtumaa, vaan haluttiin panostaa helsinkiläiseen osaamiseen ja laadukkaaseen sisältöön, Rinkineva sanoo.

Kriitikot (siirryt toiseen palveluun) ovat jopa epäilleet, että MTV on höynäyttänyt Helsinkiä lupaamalla kaupungille European Music Awards -gaalan, mikäli se maksaa Push-tapahtuman.

– Päinvastoin. On todella hienoa, että MTV Viacom on halunnut tuoda Push-tapahtuman nimenomaan Helsinkiin. Push-tapahtuman kautta muun muassa Justin Bieber ja monta muuta todella kovaa tähteä noussut kuuluisuuteen, Rinkineva muistuttaa.

European Music Awards edelleen kiikarissa

Kriitikot ovat myös kyselleet, miksi Helsinki satsasi suuren mediakonsernin tapahtumaan rahaa, eikä ole käyttänyt niitä paikallisten tapahtumien, kuten Ravintolapäivän, tai Flow-festivaalin tukemiseen.

– Kaupunki on tukenut Flowta useampana vuotena. Mutta tämän (Push-tapahtuman) kautta haetaan kansainvälistä näkyvyyttä nuorten parissa isommin. Helsinki tulee tunnetuksi ja tämä tulee varmasti hyödyntämään kaikkia meidän tapahtumia.

Tänä vuonna Helsinki tuki Flow-festivaalia 30 000 eurolla.

Pääpottia – eli MTV:n European Music Awardseja – ei Rinkinevan mukaan ole toistaiseksi lakattu tavoittelemasta.

– Sitä tavoitellaan jos näin päätetään.