"Seuraavat 15 vuotta määrittävät maailman tulevaisuuden" – Kaupungeilla iso osa ilmastonmuutoksen torjunnassa

Asiantuntijat kehottavat lopettamaan valtiontuet fossiilisille polttoaineille. Keinotekoinen kilpajuoksu talouskasvun tavoittelun ja ilmastonmuutoksen torjunnan välillä on unohdettava, sanoo Maailmanpankin ex-pääekonomi Nicholas Stern.

talous
Nicholas Stern
Nicholas SternJose Jacome / EPA

Seuraavat 15 vuotta ovat ratkaisevia maailman tulevaisuuden kannalta, arvioivat asiantuntijat tänään tiistaina julkaistussa raportissa. Viidessätoista vuodessa maailmantalouden ennustetaan kasvavan yli puolella. Samassa ajassa kaupunkilaisten määrän arvioidaan kasvavan miljardilla. Ongelmana ovat etenkin hallitsemattomasti leviävät kaupungit. Vuonna 2029 maailman ennustetaan olevan kovin erilainen paikka kuin nyt myös teknologian kehityksen vuoksi.

Ilmastonmuutoksen vastaiset sijoitukset voivat kannustaa myös talouskasvua, pikemminkin kuin hidastaa sitä, selviää tuoreesta raportista (siirryt toiseen palveluun).

– On mahdollista taistella ilmastonmuutosta vastaan ja samaan aikaan talous voi kasvaa, kuvailee Kansainvälisen talous- ja ilmastokomission johtaja Felipe Calderón, joka muistetaan myös Meksikon entisenä presidenttinä.

– Olennaista on, kuinka maailman suurimmat ja nopeimmin kasvavat kaupungit kehittyvät, raportissa kuvaillaan.

Ongelmat eivät koske vain kehittyvien maiden kaupunkeja:

– New Yorkissa, Lontoossa ja Pariisissa viidennes polttoainekuluista käytetään pysäköintipaikan etsimiseen, muistuttaa raportintekoa johtanut Jeremy Oppenheim.

New Yorkissa, Lontoossa ja Pariisissa viidennes polttoainekuluista käytetään pysäköintipaikan etsimiseen.

Jeremy Oppenheim

Sekä talouden että ilmaston kannalta parasta olisi, että kaupungit olisivat tiiviitä, sillä niissä energiaa kuluu vähemmän kuin suurelle alueelle levittäytyvissä kaupungeissa. Maailman runsaasta seitsemästä miljardista ihmisestä puolet asuu nykyisin kaupungeissa. Niissä syntyy noin 70 prosenttia maailman kasvihuonekaasuista.

Valtiot tukevat fossiilisia kuusi kertaa enemmän kuin uusiutuvaa energiaa

Raportin kirjoittajat kehottavat valtioita luopumaan vähitellen fossiilisten polttoaineiden käytön tukiaisista. Heidän mukaansa niitä jaetaan vuosittain maailmassa 600 miljardin dollarin eli runsaan 460 miljardin euron arvosta. Samaan aikaan valtiot tukevat uusiutuvaa energiaa 100 miljardilla dollarilla eli 77 miljardilla eurolla.

Selontekoa oli tekemässä muun muassa joukko entisiä valtiojohtajia, yritysjohtajia, taloustieteilijöitä ja muita asiantuntijoita. Yksi heistä oli Maailmanpankin entinen pääekonomi Nicholas Stern. Hän painottaa, että hallitusten on unohdettava keinotekoinen kilpajuoksu talouskasvun tavoittelun ja ilmastonmuutoksen torjunnan välillä.

– Haaste on yhdistää nämä kaksi. Se on ainoa järkevä keino, hän sanoo.

Maailman johtajat kokoontuvat 23. syyskuuta YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin isännöimään ilmastokokoukseen. YK painottaa, että ihmiskunnan on toimittava nopeasti, jotta sään ääri-ilmiöiltä kuten lämpöaalloilta, tulvilta ja kuivuudelta sekä merenpinnan nousulta vältytään.

Ensi vuonna Pariisin ilmastokokouksessa on tarkoitus saada aikaan kansainvälinen ilmastosopimus.

Lähteet: Reuters, AFP