Skotlanti säilytti itsenäisyytensä taistellen, mutta menetti sen siirtomaahaaveisiin

Kesällä Skotlannissa muisteltiin Bannockburnin taistelua, jossa skottijoukot löivät Englannin kuninkaan Edvard II:n armeijan vuonna 1314. Skotlanti säilytti itsenäisyytensä, mutta menetti sen myöhemmin epäonnisen siirtomaaseikkailun jälkimainingeissa.

Ulkomaat
Kuningatar Elisabeth Skotlannissa
Kuningatar Elisabet II tarkasti Skotlannin kuninkaallisen rykmentin vierailullaan Edinburghissa heinäkuussa 2011.Ian Rutherford / EPA

Englannin ja Skotlannin joukot olivat ryhmittymässä asemiinsa, kun englantilainen ritari sir Henry de Bohun haastoi Skotlannin kuninkaan Robert I:n kaksintaisteluun.

Kuninkaalla oli aseinaan vain kirves ja pieni miekka, ritarilla taas täydet sotavarusteet. Miehet ratsastivat toisiaan kohti, de Bohun laski peitsensä. Täydessä vauhdissa kuningas väisti ja halkaisi de Bohunin pään kirveellään.

Kaksinkamppailusta käynnistyi Bannockburnin taistelu, josta tuli kesäkuussa kuluneeksi 700 vuotta.

Kaksi päivää kestänyttä taistelua muistellaan Skotlannissa mielellään, sillä kuningas Robertin eli Robert Brucen johtamat skottijoukot päihittivät Bannockburnin soisilla tantereilla englantilaiset, vaikka englantilaisilla oli joidenkin arvioiden mukaan jopa kaksinkertainen miesylivoima.

Taistelu oli osa Skotlannin ensimmäistä itsenäisyyssotaa, jonka seurauksena Englanti tunnusti Skotlannin itsenäisyyden 1328.

Seuraavat liki kolme vuosisataa Skotlanti eli oman hallitsijansa alla, kunnes Englannin kuningatar Elisabeth I kuoli ilman perijää vuonna 1603.

Englannin kruunun peri Skotlannin kuningas Jaakko VI, ja kuningashuoneet yhdistyivät skottikuninkaan alaisuuteen.

Talousvaikeudet ajoivat liittoon

Englannin ja Skotlannin nykyinen liitto syntyi sata vuotta myöhemmin sopimuksella, joka teki Skotlannista osan Ison-Britannian ja Irlannin yhdistynyttä kuningaskuntaa.

Skotlanti joutui taipumaan sopimukseen osin siksi, että Skotlannin siirtomaaseikkailu Panaman kannaksella 1600-luvun lopussa oli ajanut kuningaskunnan vararikon partaalle.

Houkuttimena Skotlannille toimivat sopimuksen tarjoamat kauppamahdollisuudet. Sopimus avasi skotlantilaisille tuotteille markkinoita Englannin lisäksi myös muualla brittiläisessä imperiumissa.

Skotlanti nousikin myöhemmin merkittäväksi teolliseksi keskukseksi.

Vuoden 1707 liittosopimuksen mukaisesti poliittinen valta siirtyi kokonaan Lontooseen, mutta Skotlanti sai pitää oman oikeusjärjestelmänsä, kirkkonsa ja yliopistonsa. Skotlannin parlamentti lakkautettiin, ja Britannian parlamenttiin varattiin skoteille 45 paikkaa alahuoneeseen ja 16 ylähuoneeseen.

Skotlannin ja Englannin liittoa heilutti 1700-luvun mittaan jakobiittiliikehdintä, joka yritti nostaa Yhdistyneen kuningaskunnan valtaistuimelle skottilaisen Stuart-suvun hallitsijan.

Vuonna 1708 kuningas Jaakko VII:n poika James Francis Edward Stuart yritti ranskalaisella laivastolla ja 6 000 miehen sotajoukolla maihinnousua Skotlantiin, mutta Englannin laivasto torjui yrityksen.

Toinen jakobiittikapina 1745 pääsi ensimmäistä pitemmälle, kun kruununtavoittelija Bonnie Prince Charlien johtama armeija eteni pitkälle Englantiin saakka. Armeija kärsi kuitenkin lopulta tappion Cullodenin taistelussa seuraavana vuonna.

Kapinoiden kukistamisen jälkeen Lontoo ryhtyi hajottamaan Skotlannin ylämaiden perinteistä klaanijärjestelmää, sillä klaanit olivat tukeneet jakobiitteja. Skotlannin gaelin kieli ja perinteisen skottitartaanin käyttö kiellettiin.

Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Kansallismielisyys nostaa päätään

Hiljalleen Skotlannin asema valtioliitossa kuitenkin parani, ja 1900-luvun alkupuolella aika oli kypsä Skotlannin itsenäisyyttä ajavalle puolueelle.

Vuonna 1979 ensimmäinen kansanäänestys ei vielä johtanut Skotlannin oman parlamentin perustamiseen: vaikka enemmistö äänestäneistä kannatti ajatusta, kannattajien osuus kaikista äänioikeutetuista jäi alle vaaditun 40:n.

Seuraavaan kansanäänestykseen mennessä 18 vuotta myöhemmin into vallan siirtämiseen oli kuitenkin kasvanut, ja esitys hyväksyttiin 74 prosentin enemmistöllä. Kansallismielisyys nosti myös SNP:n suosiota.

Vuoden 2011 vaaleissa puolue sai ensi kertaa enemmistön Skotlannin alueparlamenttiin. Seuraavana vuonna SNP:n johtaja Alex Salmond ja Britannian pääministeri David Cameron allekirjoittavat sopimuksen Skotlannin itsenäisyyttä koskevan kansanäänestyksen järjestämisestä.