Marjanpoimijoille tarkoitettu neuvontapiste saikin palautetta suomalaisilta

Ulkomaiset marjanpoimijat ovat olleet tällä marjakaudella riesana esimerkiksi joillekin kesämökkiläisille. Heinäkuun lopussa vastuulliseksi tahoksi ulkomaisten marjanpoimijoiden neuvontaan nimetty Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto ei ole saanut yhteydenottoja marjanpoimijoilta vaan yleisöltä.

Kotimaa
Thaimaalaisia marjanpoimijoita Ruokolahdella
Yle

– Pääsääntöisesti yhteydenotot ovat koskeneet jokamiehen marjanpoimintaan liittyviä asioita, eli esimerkiksi kuinka lähelle marjanpoimijat voivat ja saavat tulla. Se on sellainen asia joka keskusteluttaa, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston palvelujohtaja Pirjo Juntunen kertoo.

– Meille on tullut myös yhteydenottoja liittyen siihen, kuinka marjanpoimijoita on ohjeistettu elintarvikkeiden käsittelyssä. Esimerkiksi elintarvikealan liitosta on oltu yhteydessä.

Ulkomaiset marjanpoimijat ovat valitusten mukaan roskanneet, mikä on näkynyt TE-toimistossa kysymyksinä liittyen jätteiden käsittelyyn.

Yhteydenotot TE-toimistoon vähäisiä

Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston palvelujohtaja Pirjo Juntusen mukaan suorat yhteydenotot heille ovat jääneet vähäiseksi.

– Tarkkaa lukua en osaa sanoa, ehkä 20–30. Yksittäisten kansalaisten yhteydenottoja, kuten sähköposteja, on melko vähän.

Roskaista mustikkaa lähikuvassa.
Jarkko Remahl / Yle

Juntunen uskoo, että kutenKuhmon tilanteessa, kansalaiset ovat valittaneet eri tahoille, kuten kaupungeille.

Palautteisiin reagoidaan kyllä. Mietimme, miten tällaisia tilanteita voitaisiin tulevaisuudessa välttää.

Pirjo Juntunen

Seurannassa on Juntusen mukaan se, onko Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto oikea taho marjanpoiminta-asioissa. Hän kuitenkin uskoo ja toivoo, että tiedotuksen avulla asia paranisi ensi kaudeksi.

– Palautteisiin reagoidaan kyllä. Mietimme, miten tällaisia tilanteita voitaisiin tulevaisuudessa välttää, Juntunen sanoo.

– Näen mahdollisuuksia tässä. He jotka maahan tulevat, saavat yleistä materiaalia. Viestihän tässä on, että kerrotaan marjanpoimijoille, mitä se laki sanoo.

Elintarviketeollisuus tarvitsee luonnonvaroja

Kansalaiset kokevat, etteivät marjayritykset ole ohjeistaneet poimijoitaan kunnolla.

Pääsääntöisesti yhteydenotot ovat koskeneet jokamiehen marjanpoimintaan liittyviä asioita, eli esimerkiksi kuinka lähelle marjanpoimijat voivat ja saavat tulla.

Pirjo Juntunen

– On hyvä, että saadaan palautetta eri foorumeilta. Meidän pitää vaan miettiä, miten tästä tiedotetaan, sanoo Pirjo Juntunen.

Hän painottaa, että marjaa on nyt saatavilla.

– Jos on heikko marjavuosi, koskevat marjanpoimijoiden yhteydenotot sitä, ettei marjanpoiminnalla saa sitä toimeentuloa.

Juntusen mielestä on tärkeää, että marjat tulee poimittua.

– Elintarviketeollisuus tarvitsee meidän marjoja ja sieniä. Epäkohtiin poiminnassa pitäisi kuitenkin päästä puuttumaan, Juntunen tiivistää.