Ruuan nettikauppa tulee maakuntiin hitaasti – toimitus kotiovelle onnistuu vain harvassa kaupungissa

Ruuan nettikauppa kasvaa huimaa vauhtia, mutta sen osuus koko ruokakaupasta on vielä marginaalinen. Pääosa nettimyynnistä keskittyy toistaiseksi pääkaupunkiseudulle.

Kotimaa
Asiakas työntää ostoskärryjä ruokakaupassa.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Ruuan ostaminen internetistä yleistyy, mutta palvelut saapuvat hitaasti pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Esimerkiksi K-citymarketin ruuan verkkokauppa toimii toistaiseksi vain pääkaupunkiseudulla.

S-ryhmän eli muun muassa Prisman päivittäistuotteita saa tilattua netistä pääkaupunkiseudun lisäksi Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa. Tampereella palveluun ei kuulu kotiinkuljetusta, vaan ruuat kerätään valmiiksi ja asiakas noutaa ne kaupasta.

Jo yli 15 vuotta toiminut Ruoka.net-nettikauppa kertoo toimittavansa elintarvikkeita koko Suomeen Lappia ja Saaristoa lukuun ottamatta.

Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto arvioi, että nettikauppa yleistyy vähitellen myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

– Nettikauppa on arviolta 0,3–0,5 prosenttia päivittäistavarakaupan arvosta Suomessa. Se keskittyy aika vahvasti pääkaupunkiseudulle, mutta kasvu on satoja prosentteja vuodessa.

Luodon mukaan pienemmillä paikkakunnilla nettikaupan ei ole helppoa toimia kotiinkuljetusperiaatteella, koska se voi tulla liian kalliiksi.

– Kuljetus on merkittävä tekijä kustannuksissa. Mitä pidemmät etäisyydet ja pienemmät tilausmäärät, sitä isommat kustannukset palvelusta syntyy.

Lisäksi kotiinkuljetuspalveluissa on huomioitava muun muassa kylmäketju.

– Käytännön haaste ruuan verkkokaupassa on toimituslämpötila, eli kun toimitetaan lihaa, maitoa ynnä muuta, kylmäketju ei saa katketa, vahvistaa toimitusjohtaja Olli Vormisto Osuuskauppa Hämeenmaasta.

Kyse on palvelusta, ei niinkään tuotoista

Kesko suunnittelee noutopalveluun perustuvaa ruuan nettikauppaa maakuntiin. Keskon Kaakkois-Suomen aluejohtajan Timo Heikkilän mukaan tilaa ja nouda -tyyppinen palvelu on tulossa jossakin vaiheessa esimerkiksi Lahden seudulle.

– Haluamme palvella ruokakakaupan asiakkaita yhä paremmin. Kokemukset maailmalta ovat opettaneet, että nettikauppa voi olla iso lisäarvo asiakkaan kannalta, mutta ei välttämättä myynnin volyymin kannalta.

Nettikauppa voi olla iso lisäarvo asiakkaan kannalta, mutta ei välttämättä myynnin volyymin kannalta.

Timo Heikkilä

Heikkilän mukaan odotukset nettikaupan tuotoille eivät ole suuren suuret, koska muissakaan maissa verkkokauppa ei näyttele suurta osuutta päivittäistavarakauppojen myynnissä.

Heikkilä ei vielä kerro, millä aikataululla Keskon verkkokauppa rantautuu Lahden seudulle.

Osuuskauppa Hämeenmaasta kerrotaan, ettei sillä ole tällä hetkellä tarkkaa suunnitelmaa S-ryhmän verkkokaupan tuomisesta Hämeeseen. Toimitusjohtaja Olli Vormiston mukaan nyt seurataan muiden kaupunkien kokemuksia.

– Suomessa taitaa olla pari kolme S-ryhmän paikkaa, joista voi tilata ja noutaa tuotteet itse. Niiitä kokemuksia kerätään nyt ja katsotaan, paljonko keräily vaatii työvoimaa ynnä muuta.

Esimerkiksi Lahden Sokoksen ruokakaupasta voi tällä hetkellä tilata elintarvikkeita kotiin puhelimitse ja sähköpostilla. Palveluun lisätään todennäköisesti jollakin aikataululla myös nettitilausmahdollisuus, kertoo Vormisto.