Microsoftin pääluottamusmies: Työnantajalla kiire päästä porukasta eroon

Microsoftin Tampereen ylempien toimihenkilöiden pääluottamusmies Kalle Kiili sanoo, että yhtiön uusi organisaatio alkaa todennäköisesti olla valmis ja työpaikat täytettyjä.

Kuva: Marko Melto / Yle

Microsoftin Tampereen ylempien toimihenkilöiden pääluottamusmies Kalle Kiili sanoo, että yhtiön uusi organisaatio alkaa todennäköisesti olla valmis ja työpaikat täytettyjä.

– Tällä viikolla ison Phones-organisaation piti olla valmis. Viimeisten nimien pitäisi olla paikallaan, mikäli on luottamista siihen, mitä neuvotteluissa on puhuttu, Kiili sanoo.

Käytännössä yksikkö on muodostettu Nokialta ostetuista älypuhelin- ja matkapuhelinliiketoiminnoista. Organisaation valmistumisen myötä yhtiöstä lähtemään joutuvien määrä selvinnee pian.

– Silloin se tarkoittaa sitä, että tiedetään myös aika tarkasti paikkakuntakohtaiset tiedot, Kiili arvioi.

– Paikkoja oli auki, joissa oli lokaationa vaikka Tampere, Salo tai Espoo. Riippuen siitä, mistä siihen henkilö otetaan, niin se vaikuttaa paikkakuntien väliseen tilanteeseen.

– Työnantajalla oli sen verran kiire päästä porukasta eroon, että siinä on jo ensimmäinen porukka lähdössä. Kyllä ne paikat pitää olla täytetty ennen kuin eka porukka pihalle laitetaan.

Muun muassa Talouselämä-lehti uutisoi, että All About Microsoft -sivuston tietojen mukaan Microsoft kertoisi irtisanomisista torstaina.

Microsoft Oy:n viestintäjohtaja Camilla Lindfors vastasi Yle Uutisten asiaa koskeviin kysymyksiin lyhyellä sähköpostiviestillä.

– Emme kommentoi huhuja tai spekulaatioita, Lindfors kirjoittaa.