Koulutuspaikkojen karsiminen osoittautumassa liian rajuksi

Pelkästään metsä- ja logistiikka-alalle tarvitaan nopeasti noin 200 koulutuspaikkaa lisää, mikäli Metsä Fibren Äänekoskelle suunnittelema biotuotetehdas rakennetaan. Keski-Suomen liitossa koulutuspaikkojen lisäyksestä ollaan toiveikkaita, mutta opetusministeriöstä toiveita toppuutellaan.

ilmiöt
Metsä Fibren Äänekosken nykyinen sellutehdas. Kuvattu syyskuussa 2014.
Äänekosken viisikko haluaa kuntaliitoksen sijaan tiivistää yhteistyötään mm. elinkeinopolitiikassa. Isto Janhunen / Yle

Keski-Suomesta häviää vuoteen 2016 mennessä noin 470 ammatillisen koulutuksen ja noin 150 ammattikorkeakoulun opiskelupaikkaa. Päätös koulutuspaikkojen leikkaamisesta tehtiin ennen kuin oli tiedossa, että Metsä Fibre suunnittelee Äänekoskelle suurinvestointia.

Keski-Suomessa on tällä viikolla alkamassa yksityiskohtainen koulutuspaikkojen tarkastelu. Jos alkumetreillä on selvinnyt, että yksistään metsä- ja logistiikka-alalle tarvittaisiin jo ensi syksystä alkaen noin 200 opiskelupaikkaa lisää, mikäli uusi biotuotetehdas toteutuu.

Aika lyhytnäköisesti ja radikaalisti näitä koulutuspaikkojen leikkauksia on tehty

Koulutuksen kehittämispäällikkö Anu Tokila

Päälle tulevat vielä tehtaan rakentamisen ja toimintavaiheen tarpeet sekä uusien tuotteiden tutkimus- ja tuotekehitys.

- Aika lyhytnäköisesti ja radikaalisti näitä koulutuspaikkojen leikkaamispäätöksiä on tehty, kun jo yksi iso investointipäätös kääntää tilanteen aivan päälaelleen, Keski-Suomen liiton koulutuksen kehittämispäällikkö Anu Tokila toteaa.

Tokilan mielestä metsä- ja logistiikka-alan ammatilliseen koulutukseen pitäisi jo ensi syksylle saada lisäpaikkoja, koska koulutus vie kolme vuotta.

- Aikuiskoulutuksen puolella pystytään nuorisoastetta nopeammassa ajassa valmistumaan ja saadaan työvoimaa käyttöön, mutta kyllä myös siellä lisää koulutuksia pitäisi laittaa viimeistään ensi tai sitä seuraavana vuonna käyntiin. Aikataulu on tiukka, hän sanoo.

Myös työvoima- ja täydennyskoulutusta

Koulutustarpeiden ennakointi kuuluu maakuntaliiton lakisääteisiin tehtäviin, ja alkavassa selvityksessä koko koulutuksen kenttä käydään pohjamutia myöten läpi yhdessä ammatillisen koulutuksen järjestäjien, ammattikorkeakoulun, yliiopiston, TE-toimiston ja Ely-keskuksen kanssa. Myös tehdasta suunnitteleva Metsä Fibre on selvityksissä mukana.

- Bioalan lisäksi myös rakennusala pitää tutkia tarkkaan arvioinnin alkuvaiheessa, koska rakennusala on hyvin tärkeässä roolissa, kun tehdasta aletaan rakentaa, Tokila sanoo.

Nopeimmat väylät työmarkkinoille ovat ammatillinen aikuiskoulutus sekä oppisopimusmuotoinen lisäkoulutus.

- Nekin täytyy katsoa tarkkaan, samoin kuin työvoimakoulutuksen puoli. Meillä on paljon maakunnassa työvoimareserviä. Pitää selvittää, miten sieltä pystyttäisiin ihmisiä muuntokouluttamaan bioalalle.

Myös vanhasta sellutehtaasta uuteen siirtyvät työntekijät tarvitsevat lisä- ja täydennyskoulutusta, koska valmsitusmenetelmiin ja toimintoihin tulee muutoksia.

"Uutta rahoitusta tai uusi kohdennus"

200 uutta opiskelupaikkaa vaatii vuodessa noin 2,3 miljoonaa euroa rahoitusta. Maakuntaliitosta on jo tarpeita esitetty eduskunnan talousarvioaloitteen valmisteluun Liitosta uskotaan, että tärkeään asiaan rahat löytyvät, mutta opetusministeriössä toiveita toppuutellaan.

Aika varovainen olisin koulutuksen lisäystoiveissa.

Ammatillisen koulutuksen vastuualuejohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen vastuualuejohtaja Mika Tammilehdon mielestä mahdollisuudet nopeaan koulutustarjonnan lisäämiseen on minimaaliset mahdollisuudet, koska ministeriöllä on merkittävä tarve tehostaa toimintaa, myös valtiontalouden säästötavoitteet painavat niskassa.

- Asetelma ei ole mikään helpoin mahdollinen. Aika varovainen olisin koulutuspaikkojen lisäystoiveissa. Ensisijainen vaihtoehto on varmasti selvittää, miten olemassa olevaa koulutuskapasiteettia voitaisiin suunnata esimerkiksi metsäalan tarpeisiin, hän sanoo.

Vuoteen 2016 ulottuvien päätösten perumista Tammitelehto ei pidä mahdottomana, mutta vaikeana.

- Se edellyttää, että jostain täytyy kohdentaa uutta rahoitusta tai sitten kohdentaa paikkoja jostain muualta, että tarjontaa voisi lisätä.

"Ei apua välittömästi"

Tammilehto pitää tilannetta valitettavana, koska Metsä Fibren investointiuutinen on "äärimmäisen positiviinen."

Investointipäätös ei tietysti ollut meillä tiedossa, kun päätökset opiskelijamääristä tehtiin.

Ammatillisen koulutuksen vastuualuejohtaja Mika Tammilehto

- Investointipäätös ei tietysti ollut meillä tiedossa, kun päätökset opiskelijamääristä tehtiin.

Tammilehto epäilee, ettei kovin nopeaa apua ministeriöstä ole odotettavissa, vaikka lähitulevaisuudessa on vireillä suuria muutoksia, kuten toisen asteen koulutuksen rakenteellinen ja rahoitusjärjestelmein uudistaminen.

- Nämä voivat jollain aikavälillä auttaa, mutta eivät välittömästi, koska uudistukset tulevat voimaan vuonna 2017.