Hämeenlinnassa noustiin puolustamaan K-kauppaa adressin voimin

Hämeenlinnan läntisen osan asukkaat ovat nousseet puolustamaan K-Supermarketin pysymistä Jukolassa. Asukkaat keräsivät yli 2 000 nimeä kaupan puolesta. Adressista huolimatta kauppa lähtee nykyiseltä paikaltaan. Kesko toivoo löytävänsä uudelle kaupalle paikan lähistöltä, mutta toistaiseksi tilanne on täysin auki.

Kesko
Miska ja Tiia Jukolan K-Supermarketin edustalla
Timo Leponiemi / Yle

Yksi adressiin nimensä laittaneista on Miska.

– Tykkään tästä kaupasta ja olen käynyt täällä monta vuotta. Täällä on hyvät myyjät ja hyvä palvelu, perustelee Miska sitä, miksi hän laittoi nimensä adressiin.

Jukolassa K-kaupan kupeessa on S-Market. Ahveniston asuntoyhdistyksen puheenjohtaja John Alatalo haluaa kuitenkin, että tienoolla säilyy aito kauppakilpailu.

– Adressi lähti liikkeelle kaupungin länsipuolen asukkaista. Kun saimme kuulla kaupan lopettamisesta, meillä heräsi huoli ja päättäväisyys vaikuttaa siihen, että säilyy kauppakilpailu.

Kesko ilmoitti kesän alussa sulkevansa K-Supermarket Jukolan, koska se ei voinut jatkaa kaupan nykyistä vuokrasopimusta. Uutta paikkaa Kesko on hieronut Hämeenlinnan kaupungin kanssa jo pidempään, mutta lupaa kaupalle ei ole tullut. Keskon aluejohtaja Timo Huurtola toivoo, että uusi kauppa alueella olisi uusi kauppa mahdollisimman pian.

– Uuden kaupan suunnittelu on käynnistynyt jo vuonna 2010 ja me olemme saaneet kaupungilta sille suunnitteluvarauksenkin, mutta valitettavasti ne eivät ole johtaneet yhteisymmärrykseen.

Kesko haluaisi uuden kaupan mieluiten Ahvenistontien varteen. Nykyinen kauppa on Huurtolan mukaan S-Marketin "takapihalla".

Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio uskoo, että paikka uudelle K-kaupalle vielä löytyy.

– Tämä on meillä kasvava alue. Tänne on kaavoitettu lisää omakotitontteja ja tänne suunnitellaan juuri isoa uutta koulua. Kaupan monipuolinen tarjonta liittyy tähän ihan oleellisesti, toteaa Rautio.

Ahveniston asuntoyhdistyksen puheenjohtaja John Alatalo ei ole tyytyväinen pelkkiin lupauksiin.

– Emme ole tyytyväisiä ennen kuin kuokka maahan kilahtaa. Meillä on tähän 2042 asukkaan tuki. Toivottavasti tuo luku ei ole se vuosi, jolloin kauppa on täällä. Sen on oltava aiemmin, vaatii Alatalo.