Aila Ruoho – Vuokko Ilola: Usko, toivo ja raskaus

Ruohon ja Ilolan tekemä tutkimus perustuu 30 vanhoillislaestadiolaisen henkilön sähköpostitse tehtyyn vapaamuotoiseen haastatteluun ja kysymyssarjaan. Kirjoittajat toivovat, että kirjassa esille tuodut asiat otetaan vakavasti ja niistä aletaan puhua liikkeen piirissä. Ehkäisemättömyysopista, jolle ei ole edes raamatullisia perusteita, on jonkun kannettava vastuuta. Lue Juha Pikkaraisen kirja-arvio.

Suurperhe
Aila Ruoho ja Vuokko Ilola: Usko, toivo ja raskaus -kirjan kansi
Atena kustannus Oy

Vanhoillislaestadiolaisuus on viime vuosina ollut paljon julkisuudessa nimenomaan negatiivisessa mielessä. Evankelis-luterilaisen kirkon suurimman herätysliikkeen toimintaan on kohdistunut voimakasta kritiikkiä, koska herätysliike on halunnut pitää pelkästään liikkeen sisäisinä asioina selviä lainrikkomuksia kuten insestitapauksia ja muitakin

Oikeat tiedot eivät läpäise tabuja ja kaikenlaiset uskomukset ja luulot vallitsevat.

Juha Pikkarainen

seksuaalirikoksia. Muutamista liikkeen johdon henkilövaihdoksista huolimatta kritiikki liikkeen sisällä on myös voimistunut.

Aivan tuore Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan kirjoittama kirja nimeltään Usko, toivo ja raskaus, alaotsakkeena Vanhoillislaestadiolaista perhe-elämää nostaa esille herätysliikkeen vaatiman täydellisen ehkäisykiellon ja sen seurauksena syntyvät suurperheet. Kirjan on kustantanut Atena. Aila Ruoho on koulutukseltaan teologi. Vuonna 2013 hän julkaisi kirjan hengellisestä väkivallasta. Hänen kokemuksensa laestadiolaisuudesta ovat lapsuudesta isänpuoleisen suvun piiristä. Vuokko Ilola taas on laestadiolaisen suurperheen lapsi ja hänellä itsellään on 11 lasta. Ilola erosi herätysliikkeestä kolme vuotta sitten, jolloin hänelle tehtiin abortti ja sterilisaatio lääketieteellisistä syistä. Hän on kirjoittanut ahkerasti blogissaan kokemuksistaan laestadiolaisena äitinä.

Oikeat tiedot eivät läpäise tabuja

Ruohon ja Ilolan tekemä tutkimus perustuu 30 vanhoillislaestadiolaisen henkilön sähköpostitse tehtyyn vapaamuotoiseen haastatteluun ja kysymyssarjaan. Lisäksi joillekin haastatelluista on tehty tarkentavia kysymyksiä. Haastatelluista 26 oli naimisissa, sinkkuja oli neljä. Lapsia oli 21 haastatelluista keskimäärin 6.3. Seitsemän heistä oli suurperheellisiä eli heillä oli vähintään yhdeksän lasta. Vastaajien henkilöllisyys on tutkimuksessa salattu ja heistä käytetään nimimerkkejä.

Vaikka oma lapsuudenkotini oli vanhoillislaestadiolainen ja kävin vielä rippikoulunkin laestadiolaisten rippileirillä, hämmästyin suuresti kirjaa lukiessani. Tuntui kuin olisin mennyt ajassa 50 vuotta taaksepäin. Kun seksuaalisuus alkoi kiinnostaa itseäni 1960-luvun jälkipuoliskolla, olivat ajatukset ja käsitykset ihmisen seksuaalisuudesta samantapaisia kuin monilla haastatelluilla tänä päivänä. Näin siitä huolimatta, että kaikki haastatellut ovat varmasti minua nuorempia.

Koska ihmisen luonnollinen seksuaalisuus ja varsinkin ehkäisy ovat vanhoillislaestadiolaisessa liikkeessä tabuja, sulkevat ihmiset silmänsä ja korvansa koko asiasta. Oikeat tiedot eivät läpäise tabuja ja kaikenlaiset uskomukset ja luulot vallitsevat. Vasta erilaiset ongelmat aviopuolisoiden välillä tai omassa ja tuttavien perheissä tai jaksaminen suurperheen arjessa alkavat askarruttaa ja murtaa tabuja. Vastauksista voi päätellä, ettei herätysliikkeessä saa suurperheiden ongelmiin apua. Varsinkin liikkeen johtomiesten tiukat kannanotot herättävät närää. Pelkkä usko Jumalan johdatukseen ei läheskään aina näytä riittävän.

Hätähuuto

Kirjan lukijana ja jotakin vanhoillislaestadiolaisuudesta tietävänä toivon, että tämän kirjan sisältämät tiedot ja väitteet

on surullista ja paradoksaalista, että pelkästään miehet antavat 2010-luvulla lausuntoja asiasta, joka koskee ennen kaikkea naisia.

Nimetön vanhoillislestadiolainen

otetaan todesta, sillä kyseessä on todellinen hätähuuto. Yksi haastatelluille esitetty kysymys oli millaisia terveisiä haluaisit lähettää liikkeen valtaapitäville miehille? Vastauksiin kannattaa liikkeessä suhtautua vakavasti. Kuten eräs vastaaja toteaa, on surullista ja paradoksaalista, että pelkästään miehet antavat 2010-luvulla lausuntoja asiasta, joka koskee ennen kaikkea naisia.

Koska vanhoillislaestadiolainen liike on hyvin konservatiivinen, on naisten asema ja myös päätösvalta liikkeessä olematon. Tuskin mikään kansanliike Suomessa tänään toimii yhtä miesvaltaisesti ja miesten ehdoilla. Mielestäni voikin sanoa, että monet liikkeen esittämät kiellot ovat miesten laatimia ja ristiriitaisuudessaan aivan hatusta vedettyjä.

Kirjansa loppusanoissa Ruoho ja Ilola toivovat, että kirjassa esille tuodut asiat otetaan vakavasti ja niistä aletaan puhua liikkeen piirissä. Ehkäisemättömyysopista, jolle ei ole edes raamatullisia perusteita, on jonkun kannettava vastuuta. Tekijät toivovat että sekä kirkon että herätysliikkeen päättäjien silmät aukeaisivat vallitsevalle todellisuudelle. Tässä silmien aukaisemisessa Usko, toivo ja raskaus -kirja voi olla suurena apuna.