Lentopallojoukkue laittoi hynttyyt yhteen ja muutti tiikeritaloon

Kokkolan keskustasta vanhan vesitornin kupeesta löytyy talo, joka on samaan aikaan sekä Kokkolan Tiikereiden virallinen toimisto että pelaajien olohuone ja koti. Entistä tiiviimmin yhdessä oleva lentopallojoukkue aloittaa kautensa Mestaruusliigassa syyskuun loppupuolella.

urheilu
Kuvassa Kokkolan Tiikreiden lippu oven pielessä.
Petri Kuikka / Yle

Kokkolan Tiikereiden uudet tilat löytyvät kauppaneuvos Evald Vainion entisestä edustustalosta, jossa muun muassa Kekkosen huhutaan vierailleen. Se on ollut myynnissä, mutta joukkue vuokrasi talon.

Hulppeassa rakennuksessa on 330 neliötä, jotka pitävät sisällään muun muassa toimisto-, varasto- ja saunatilat sekä olohuoneen. Osalle pelaajista talo on myös uusi koti. Muutto on edessä tulevana viikonloppuna.

– Sinne majoitetaan 6–7 pelaajaa, kertoo joukkueen puheenjohtaja Jukka Ylikarjula.

Idea "tiikeritalosta" alkoi syntyä elokuussa. Ylikarjulan mukaan ensimmäisenä suunnitelma esitettiin valmentaja Tommi Tiilikaiselle.

– Tommi näytti asialle peukkua. Muutkin kokivat sen hyvänä ideana, että porukka olisi vielä enemmän yhdessä, Ylikarjula kertoo.

Uusi järjestely tulee seuralle aiempaa halvemmaksi, koska vuokra-asunnoista ja toimistotilasta ei makseta enää erikseen. Aikaisempaan verrattuna vuokrakulut lähes puolittuvat.