1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Saame

Etelä-Norjan poroissa radioaktiivista cesiumia yli raja-arvojen – teurastuksia lykätään

Eteläisimmissä osissa Norjan poronhoitoaluetta poroista on tänä syksynä mitattu yli raja-arvojen meneviä cesium-pitoisuuksia. Cesiumia on poroissa useita aikaisempia syksyjä enemmän, koska eläimet ovat syöneet paljon sieniä hyvän sienisyksyn ansiosta. Asiasta on uutisoinut Norjan yleisradioyhtiö NRK. Suomessa poronhoitoalueella ei ole samanlaista ongelmaa.

Kuva: Hanna Eskonen / Yle

Norjan poronhoitoalueen eteläisimmissä lääneissä on mitattu poroissa cesiumia jopa 8000 becquerelia kilossa, kun Norjassa raja-arvona on 3000 becquerelia.

Osa syysteurastuksista lykätään ainakin pari kuukautta eteenpäin, jotta arvot ehtisivät laskeutua. Cesium-arvot tippuvat nopeasti kun porot saavat puhdasta ruokaa.

Etelä-Norjassa porojen korkeat cesium-pitoisuudet ovat peräisin Tsernobylin pamauksesta 28 vuotta sitten.

Norjan ja myös Ruotsin eteläisimmät poronhoitoalueet joutuivat voimakkaan laskeuman alle ja se tuntuu alueella edelleen. Ruotsista ei vastaavaa ongelmaa kuitenkaan ole raportoitu - ainakaan vielä. Suomessa poronhoitoalue ei ulotu lähellekään pahimman laskeuman aluetta.

Norjan ja myös Ruotsin tunturialueilla poronhoitoalue ulottuu pitkälle etelään.  NRK:n uutisen mukaan poroteurastuksia on jouduttu lykkäämään Hedmarkin, Opplandin ja Tröndelagin lääneissä. Näistä Hedmarkin ja Opplandin eteläosat asettuvat kartalla Turun korkeudelle ja Törndelag niistä heti pohjoiseen.

Suomen poroissa vähän cesiumia

Suomessa ei vastaavaa ongelmaa ole, koska poronhoitoalue säästyi pahimmalta laskeumalta.

Pohjois-Suomessa poronlihan radioaktiivisuutta tutkitaan vuosittain. Säteilyturvakeskuksen Pohjois-Suomen laboratoriosta kerrotaan, että porojen bequerell-arvot ovat täällä pieni osa etelänorjalaisia piinaavista lukemista. Myöskään sienissä meillä ei ole merkittäviä cesium-pitoisuuksia.

–Meillä poronhoitoalueella tilanne on hyvä, poronlihan cesium-pitoisuus on noin sata becquerelia kilossa, kun EU:n raja-arvo on 600 Bq/kg, Säteilyturvakeskuksen Pohjois-Suomen aluelaboratorion johtaja Dina Solatie sanoo.