1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. valtion talousarviot

Oulu-Kajaani-tierahoja siirrettiin muihin kohteisiin

Valtatie 22:n määrärahojen vähentäminen herättää närää pohjoisen kansanedustajissa.

Liikenneministeri Paula Risikko (kok.) on selittänyt Oulun ja Kajaanin välisen valtatien korjausrahojen leikkausta. Valtatie 22:n korjausrahoja vähennettiin osaksi sen vuoksi, että rahaa riittäisi muihin liikennehankkeisiin. Risikon mukaan Liikennevirastossa myös tehtiin uudelleenarviointeja Oulu-Kajaani-välin korjaussuunnitelmiin.

Kansanedustaja Antti Rantakangas (kesk.) ihmetteli sitä miksi suunniteltu 45 miljoonan euron määräraha romahti 15 miljoonaan euroon. Rantakankaan mukaan se, että jostakin piti leikata ja leikkaus kohdistui juuri Pohjois-Suomeen, on selkeä viesti pohjoisen äänestäjille.

Risikko vastasi Rantakankaalle, että valtatie 22 on listoilla ja tottakai tarpeen mukaan sitä pystytään jatkamaan kun rahaa sinne saadaan.

Valtatie 22:n rakentamisrahoja puitiin eduskunnassa budjetin lähetekeskustelussa torstai-iltana.