1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kirjastot

Omatoimilainaus alkoi hyvin Ylöjärven Viljakkalan kirjastossa

Viljakkalan kirjastossa on syyskuun puolivälin tienoilta alkaen päässyt kirjastoon myös varsinaisen palveluajan ulkopuolella. Kortilla ja tunnuksella pääsee lainaamaan kirjoja kello 8-21, perjantaista sunnuntaihin 8-19 välisenä aikana.

Kuva: Yle

Ylöjärven Viljakkalan kirjaston omatoimilainaus on alkanut hyvin. Viljakkalassa on 12. syyskuuta alkaen päässyt kirjastokortilla ja tunnusluvulla sisään varsinaisten  palveluaikojen ulkopuolella.

Kirjastossa arvioidaan, että kävijöitä on ollut jonkin verran enemmän kuin tavallisesti alkuviikolla.

Myös omatoimilainauksen opettelu on yleensä sujunut hyvin. Tarjolla on edelleen myös kirjastonhoitajan palvelu viitenä päivänä viikossa.

Omatoimilainaus on aiemmin Suomessa otettu käyttöön vasta muutamissa kirjastoissa. Mm. Tampereen Terälahden kirjasto on siirtynyt vastaavaan malliin.  

Joissakin kunnissa kirjastoammattilaisten työtä on ajateltu painottaa vaativimpiin töihin, kun rutiiniluonteinen lainaus ja palautus siirtyisi nykyistä enemmän kirjaston käyttäjien itsensä hoidettavaksi.