1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. terveys

Rasvojen karsiminen voi olla liikuntaa tärkeämpää diabeteksen ja lihavuuden ehkäisyssä

Ruokavalion keventäminen saattaa olla liikuntaa tehokkaampi keino ehkäistä diabetestä, verisuonitauteja ja keskivartalolihavuutta. Viitteitä vähärasvaisen ruokavalion hyödyistä antaa Jyväskylän yliopistossa ensi viikolla tarkastettava väitöstutkimus.

terveys
Tutkija Rita Rinnankoski-Tuikka työskentelee Jyväskylän yliopiston liikuntalaboratoriossa.
Matti Myller / Yle
Tutkija Rita Rinnankoski-Tuikka työskentelee Jyväskylän yliopiston liikuntalaboratoriossa.
Rita Rinnankoski-Tuikka tutki muun muassa solunsisäisten rasvakertymien aineenvaihdunnalle tärkeän säätelyproteiinin perilipiini 5:n ilmentymistä.Matti Myller / Yle

Jos haluaa välttyä diabetekseltä ja verisuonitaudeilta, juokseminen ei ehkä ole paras keino. Ainakin hiirillä liikuntaa tehokkaammaksi vaihtoehdoksi on osoittautunut ruokavalion keventäminen.

– Näiden tutkimustulosten perusteella huomasimme, että vähärasvaiseen ruokavalioon vaihtaminen oli suotuisampaa kuin pelkkä liikunta, jolloin se puhuisi sen puolesta, että ruokavaliolla on suurempi merkitys kuin pelkällä liikunnalla, selittää väitöstutkija Rita Rinnankoski-Tuikka.

Vähärasvainen ruokavalio pitää liikuntaa tehokkaammin yllä solunsisäistä rasva-aineenvaihduntaa ja sitä kautta myös sokeriaineenvaihduntaa. Toisin sanoen rasvojen karsiminen lautaselta ehkäisee solujen sisään kertyvän rasvan muodostumista. Solunsisäinen rasva puolestaan on keskeinen tekijä insuliinin vaikutuksen heikentymiseen eli insuliiniresistenssin syntyyn.

– Insuliiniresistenssin seurauksena taas on metabolinen oireyhtymä ja siitä se sitten jatkuu usein kakkostyypin diabetekseen eli aikuistyypin diabetekseen ja mukana on myös sydän- ja verisuonisairauksia ja muita aineenvaihduntaan liittyviä tauteja, Rinnankoski-Tuikka jatkaa.

Jatkotutkimusta tarvitaan tulosten soveltamiseen ihmisiin

Liikuntafysiologian alan väitöstutkimuksessa liikunnan ja ruokavalion vaikutusta tutkittiin hiirillä. Osa hiiristä söi rasvaista ruokaa ja osa oli dieetillä. Lisäksi yhden ryhmän ruokavaliota vaihdettiin kesken kaiken. Fyysistä aktiivisuutta mitattiin juoksupyörillä.

– Hiiren solutason muutoksista ei voida suoranaisesti vetää johtopäätöksiä. Tarvitaan jatkotutkimusta, jotta saataisiin selville ihmisen solutasolla tapahtuvat muutokset, että ovatko ne samanlaisia vai eivät, Rita Rinnankoski-Tuikka huomauttaa.

FM Rita Rinnankoski-Tuikan liikuntafysiologian väitöskirjan "The effects of physical activity and diet change on intracellular lipids and metabolism in mice with diet-induced obesity" tarkastustilaisuus Jyväskylän yliopistossa lauantaina 27.9.2014.

Lue seuraavaksi