Perussuomalaisten toimiston ikkunat rikottiin – turvatasoa nostettu

Vastuun teosta on ottanut Takku-sivustolla kirjoittanut nimetön taho.

Kotimaa
Perussuomalaisten Helsingin piirin toimisto.
Perussuomalaisten Helsingin piirin toimisto 19. syyskuuta.Jari Lam / Lehtikuva

Perussuomalaisten Helsingin Hämeentiellä sijaitsevan toimiston ikkunat rikottiin torstaina.

Anarkistiseksi kuvattu Takku-sivusto julkaisi torstaina tiedotteen, jossa kerrottiin perussuomalaisia vastaan tehdystä iskusta. Tiedotteessa kerrotaan, että "kivitimme säpäleiksi Perussuomalaisten mainostilan etuikkunat Hämeentiellä Helsingin Vallilassa".

Tiedote on nimetön.

Perussuomalaisten Matti Putkonen kertoo Yle Uutisille, että ikkunoiden lisäksi myös tietokoneita olisi rikottu. Henkilövahingoista ei ole tietoa.

Takku ilmoitti tiedotteessaan haluavansa "vaikeuttaa perussuomalaisten toimintaa konkreettisesti" ja aikovansa vastaisuudessakin "toimia myös suoran toiminnan keinoin perussuomalaisia ja muita fasisteja vastaan".

Putkosen mukaan perussuomalaiset ovat tämän uhkauksen takia joutuneet nostamaan turvatasoa.

Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo sanoo, että kyse on suorasta hyökkäyksestä demokratiaa vastaan. Hän arvelee, että teolla on haluttu pelotella perussuomalaisiin myötämielisesti suhtautuvia toimijoita.

Myös puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) paheksuu toimiston kivittämistä. Hän kertoo blogissaan, että hyökkäyksestä on tehty rikosilmoitus.