Heikkilän Liisan ja Minnan punaisen syntytarinat ovat arvoituksia

Kotimaisen omenan maku on kehittynyt vuosikymmenten saatossa huimasti. Syynä ovat uudet laijkkeet, joita on kehitelty huolella – toki ajoittain uutta syntyy myös salamyhkäisyyden verhossa.

Kotimaa
Omenia kulhossa, joukossa lappu, jossa lukee: "Saa ottaa".
Hanna Lumme / Yle

Omena on sitrushedelmien ja banaanin ohella syödyin hedelmä maassamme. Omenan suosiota selittää muun muassa se, että sitä on saatavilla ympäri vuoden.

Omenan suurimmat tuottajamaat ova Kiina, Yhdysvallat ja Puola, mutta myös kotimaista omenaa on tarjolla – tänä syksynä haaskuuseen asti.

Kotimaisen omenan maku on kehittynyt vuosikymmenten saatossa huimasti. Syynä ovat uudet laijkkeet, joita on kehitelty huolella.

– Maa- ja elintarviketeollisuuden tutkimuskeskus Piikkiössä on parinkymmenen vuoden keskittynyt kotimaisiin omeniin, ja sieltä on saatu arvokasta tietoa ja uusia lajikkeita. Heidän toimintansa on vienyt kotimaisen omenan laatua paljon eteenpäin, kertoo kajaanilainen puutarhuri Ari Partanen.

– Hyvänä esimerkkinä voisi mainita heidän kehittämänsä Pirja-lajikkeen, josta on tullut todella huippulajike. Iihmiset kasvattavat sitä todella paljon. Pirjan ainoa huono ominaisuus on se, että se on kestävyydeltään heikko. Mutta sepä onkin kesälajike, joka syödään suoraan puusta, Partanen jatkaa.

Kotimaisia omenoita pahvilaatikossa.
Harri Nousiainen / Yle

Omenatietämys lisääntynyt pohjoista myöten

Kainuun korkeudellakin omenoita on vilejeltu jo vuosikymmeniä, mutta lajikkeiden luonteesta johtuen kysyntä oli pitkään todella vaatimatonta.

– Meillä ei ollut tietoa siitä, mitkä lajikkeet menestyvät. Oli vain näitä erittäin väkeviä ja vanhoja lajikkeita kuten Punakanelia, Sokerimironiaa ja Tsaarinkilpeä.

Ari Partanen kertoo itsekin yllättyneensä kokeiltuaan uusia lajikkeita.

– Kun näitä uusia lajikkeita ryhdyttiin viljelemän niin huomatiin, että nehän kestävätkin yllättävän hyvin täällä. Minullakin on puutarhalla noin kahdeksankymmentä lajiketta koeviljelyssä, ja eipä niissä paljon talvivaurioita ole, puutarhuri Partanen kertoo.

Tarjolla on myös paikallisia erikoisuuksia

Omenenviljelyssä pitää ottaa tietyt lainalaisuudet huomioon, mutta ajoittain tapahtuu jotain sellaista, mitä ammattilaisetkaan eivät osaa selittää. Syntyy täysin uusi lajike, jonka syntymekanismia ei täysin saada selville. Näin on käynyt esimerkiksi Kajaanista, Purolan kupunginosasta löydetyn Minnan punainen -lajikkeen kohdalla.

– Esimerkiksi kaksi paikallista erikosuutta Heikkilän Liisa ja Minnan punainen ovat lajikkeita, joiden synnystä ei ole ihan täyttä varmuutta. Ne ovat kahden lajin risteytyksiä, joista esimerkiksi Minna punaisessa toinen on Sokerimirona, mutta toista pölyttäjälajiketta ei tiedetä. Mutta se tiedetään, että maultaan molemmat ovat erinomaisia.

Paikallisia erikoisuuksia voidaan myös mallintaa.

– Puusta otetaan jaloverso ja varrennetaan se sitten perusrunkoon. Se on ainoa mahdollisuus saada uutta omenapuulajiketta. Esimerkiksi Minnan punaista olen myynyt jo muutaman vuoden ajan, toteaa Ari Partanen.