Pete Poskiparta on taikonut jo neljännesvuosisadan

Pete Poskiparta on moneen kertaan taikuudestaan palkittu mentalisti ja taikuri. Hän on myös mies, joka on kertonut avoimesti masennuksestaan.

viihde
Pete Poskiparta
Pete PoskipartaKuvamestari, Raisio

Pete Poskiparta esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti 12-vuotiaana vuonna 1989. Koulun kevätjuhlassa hän teki taikatemppuja, ja kaveri Henkka toimi klovnina, joka yritti pilata esityksen. Taikurilla oli yllään isän entinen hääpuku, jota oli lyhennelty ja hiukan tuunattu.

– Katsomassa oli 600 ihmistä - oppilaat, heidän vanhempiaan ja opettajat. Kyllä jännitti, Poskiparta muistelee.

Kouluesityksen jälkeen nuoren taikurinalun haaveena oli päästä isommille estradeille. Tie vei ensin paikallisradioon, ja sitä kautta tuli esiintymistilaisuuksia yritysjuhliin. Sitten olikin vuorossa jo televisio ja valtakunnan tason huomio.

– 2000-luvun taitteessa Ylellä esitettiin Älä katso-nimistä ohjelmaa. Sillä oli katsojia parhaimmillaan 700 000.

Mentalisti voi käyttää taitojaan myös väärin

Pete Poskiparran taikurin taidot on huomattu Suomen lisäksi ulkomaita myöten. Mies on käynyt esiintymässä Euroopan maiden lisäksi myös USA:ssa, aina Las Vegasissa saakka.

Nykyään Pete Poskiparta tituleeraa itseään mentalistiksi. Hänen mielestään mentalismi on kuitenkin vain nimi yhdelle taikuuden muodoista.

– Taisin olla ensimmäisiä Suomessa, joka alkoi uudestaan käyttää mentalisti-nimikettä. Itse asiassa mentalismia oli Suomessa jo 1970-luvulla, kun Uri Geller kävi täällä, mutta sitten se vähän jäi unholaan, Poskiparta sanoo.

Koen, että voin lavalla sanoa ja tehdä mitä tahansa.

Pete Poskiparta

– Nykyäänhän mentalismi on hyvin suosittua. Tai oikeastaan nykyään vetoaa kaikki, mikä liittyy ihmisen mieleen, esimerkiksi joogaaminen ja mindfulness. Siinä vanavedessä on tainnut tulla myös mentalismi.

Pete Poskiparta sanoo, että kun hän on teatterin lavalla, hänellä ja yleisöllä on ikään kuin äänetön sopimus.

– Koen, että voin lavalla sanoa ja tehdä mitä tahansa, koska kyse on viihde-esityksestä.

Sen sijaan Poskipartaa häiritsee suuresti se, kun samoja mentalismin tekniikoita käytetään heikommassa asemassa olevien ihmisten rahastamiseen. Hän kertoo esimerkin.

– Kerran katsoin televisiosta sellaista ohjelmaa, johon saattoi soittaa kalliiseen hintaan. Sitten sinne soitti joku, joka kyseli syöpähoidoista ja toinen kertoi tarot-korttien avulla, mitä hänen pitäisi tehdä. Kyllä etoi, Poskiparta muistelee.

Robin Williamsin kuolema kosketti

Pete Poskiparta sanoo, että häntä kosketti kovasti amerikkalaisen koomikon Robin Williamsin kuolema. Miehiä yhdisti vakava masennus. Toisin kuin Williamsin kohdalla, Poskiparran masennus oli ollut vain kotipiirin tiedossa.

– Williamsin kuoleman jälkeen kysyin vaimolta, kerronko myös omasta masennuksestani, Poskiparta muistelee.

Ulostulon jälkeen mies sanoo saaneensa pelkästään positiivista palautetta. Poskiparta halusi kertoa ihmisille, että masennus on vakava sairaus.

Kyse on sairaudesta, joka pitää hoitaa ja mennä lääkäriin.

Pete Poskiparta

– Jotkut ihmiset ajattelevat, että pitää vain ottaa itseään niskasta kiinni. Heille halusin sanoa, että kyse ei ole mistään yhden aamun 'minua pikkusen tässä nyt harmittaa'-tyylisestä asiasta, vaan kyse on sairaudesta, joka pitää hoitaa. Pitää mennä lääkäriin.

Pete Poskiparta sanoo, että hän ei häpeä omaa sairauttaan millään tavalla.

– Minulla masennuslääke kuuluu aamuuni todennäköisesti loppuelämäni. Lääkitystä on yritetty lopettaa vaikka kuinka monta kertaa, mutta oireet ovat aina palanneet, Poskiparta kertoo sairaudestaan.

Pete Poskiparta kertoo, että kun lääkitys on kohdallaan, hän pystyy elämään normaalia elämää.

– Minä en huomaa mitään eikä kukaan muukaan huomaa mitään. Ainoa, joka tämän lääkkeen käytön huomaa, on Kela, Poskiparta naurahtaa.

Pete Poskiparta juhlii tänä vuonna 25-vuotista taiteilijanuraansa. Pääjuhla Tampereen Komediateatterissa on lauantaina 20.9.2014.