Kaksi vuotta kypsytettyä Sibelius 150-kuohuviiniä riitti yleisölle vain 20 pulloa

Vuoden 2011 viherherukkasadosta on valmistettu Hattulan Lepaalla ammatti-instituutin tiloissa perinteisellä pullokäymismenetelmällä Sibeliuksen tulevan juhlavuoden kunniaksi kuohuviiniä. Tavalliselle kansalle sitä ei riittänyt ostettavaksi kuin 20, pulloa jotka menivät jo.

Kotimaa
Sibeliuksen juhlajuomapulloja rivissä
Sibeliuksen kuohuviiniä ei riitä jokamiehen viinikaappiin,vaan sitä pitää yrittää maistaa Sibeliuksen syntymäpäivänä tai juhlavuoden avajaisissa tammikuussa.Eva Palotie / Lepaan viinitila

Sibeliuksen 150-vuotisjuhlan kunniaksi on Hämeen ammatti-instituutti (HAMI) on valmistanut erän kansallissäveltäjän mukaan nimettyä kuivahkoa viherherukkakuohuviiniä.

Juoman kehitteli Lepaan viinitilan tuotantopäällikkö Paula Vanhatalo. Pirskahteleva juhlajuoma on kypsynyt kaikessa rauhassa viinikellarissa Lepaalla.

–Tätä erää valmistui 800 pulloa. Seuraavaa saadaan odottaa pari vuotta, sillä sen verran juoman valmistuminen vie, kertoo Eva Palotie Lepaalta.

Juoma on tarkoitettu lähinnä juhlatilaisuuksiin eikä sitä kansalaisille juuri riittänyt.

– 20 pulloa laitettiin myyntiin Lepaan lauantaiseen Sadonkorjuutapahtumaan, toteaa Palotie.

Kuivahkoa viherherukkakuohuviiniä voi yrittää päästä testaamaan seuraavaksi Hämeenlinnan Verkatehtaalla Sibeliuksen syntymäpäiväkonsertin yhteydessä 8.joulukuuta 2014 sekä säveltäjämestarin juhlavuoden avajaisissa 17. tammikuuta 2015.

Lepaalla tehtiin kirkkoviinejä jo 1900-luvun alussa

Hattulan Lepaalla on pitkät perinteet viiinin valmistuksessa. Siellä tehtiin kirkkoviinejä jo 1900-luvun alkuvuosina.

Kun opetus Lepaan puutarhaoppilaitoksessa aloitettiin vuonna 1912, kuului säilykeoppi-nimiseen oppiaineeseen myös marja- ja hedelmäviinien valmistus.

Vuonna 1995 Lepaa sai ensimmäisten tilojen joukossa luvan kaupalliseen marja- ja hedelmäviinien, -liköörien ja -tisleiden valmistukseen. Nykyisin Lepaan viinitila on tilaviinialan koulutus- ja tutkimuspaikka. Siellä tuotetaan vuosittain noin 15 000 litraa marja- ja hedelmäpohjaisia tilaviinejä, siidereitä ja liköörejä.

Raaka-aineet tulevat Lepaan omasta puutarhasta ja lähialueen tiloilta.