1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Venäläiskoneita pysäytettiin Alaskan lähellä

Yhdysvaltalaisviranomaisten mukaan kyseessä oli ensimmäinen kerta pitkään aikaan.

Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Yhdysvaltain ja Kanadan sotilaslentokoneet ovat pysäyttäneet venäläisiä koneita tällä viikolla Alaskan lähettyvillä.

Kaksi yhdysvaltalaista puolustusviranomaista kertoo, että kuusi Venäjän ilmavoimien konetta lensi keskiviikkona Yhdysvaltain ilmapuolustuksen "tunnistustilaan". Alue on lähellä Yhdysvaltain ja Kanadan suvereenia ilmatilaa, mutta ei kuitenkaan sen sisäpuolella.

Kaksi koneista oli Mig 31 -hävittäjiä, ja niiden mukana lensi kaksi pommikonetta sekä kaksi tankkauskonetta.

Vastauksena kaksi Alaskaan sijoitettua F-22 hävittäjää tunnisti ja katkaisi venäläiskoneiden lennot.

Torstaina puolestaan Kanadan hävittäjät pysäyttivät kaksi venäläistä pommikonetta Kanadan tunnistusalueella. Tällöinkään Venäjän koneet eivät loukanneet kummankaan maan ilmatilaa.

Venäjän koneet poistuivat alueelta ilman välikohtauksia.

Venäjän koneet ovat lentäneet alueella myös aiemmin. Viranomaisten mukaan keskiviikkoinen kerta oli kuitenkin ensimmäinen pitkään aikaan. Yhdysvaltain ja Kanadan ilmatilan johtokeskuksen mukaan vastaavia tapauksia on sattunut viiden viime vuoden aikana noin 50 kertaa Venäjän harjoitusten yhteydessä.

– Emme näe näitä lentoja uhkaavina, sanoi johtokeskuksen tiedottaja John Cornelio.

Venäjän koneet viime aikoina loukanneet Suomen ja Ruotsin ilmatiloja. Viimeksi Venäjä loukkasi Ruotsin ilmatilaa perjantaina. Ruotsi kutsui loukkausta vakavaksi, ja kutsui Venäjän suurlähettilään puhutteluun sen takia.

Juttua muokattu 20.9. klo 02.05 : AFP saanut Pentagonista ensin virheellistä tietoa. Hävittäjiä oli kaksi, ei kuutta. Ensimmäinen tapaus sattui keskiviikkona, ei perjantaina.