NYT: Syyriassa toimii Isistäkin vaarallisempi terroristijoukko

Vähän tunnettu terroristisolu on kiinnostunut tekemään iskuja nimenomaan länsimaisiin kohteisiin. Järjestön johtaja oli Osama bin Ladenin luottomies.

Ulkomaat
Ryhmä tunnetaan nimellä Khorasan ja sen johtajana toimii al-Qaidan sisäpiiriin kuulunut 33-vuotias Muhsin al-Fadhli.
Ryhmä tunnetaan nimellä Khorasan ja sen johtajana toimii al-Qaidan sisäpiiriin kuulunut 33-vuotias Muhsin al-Fadhli. Yhdysvaltain ulkoministeriö

Yhdysvaltain tiedustelujärjestöt ovat havainneet Syyriassa toimivan terroristijärjestön, jota pidetään vaarallisempana kuin pahamaineista Isistä. Asiasta kertoo sanomalehti The New York Times (siirryt toiseen palveluun).

Ryhmä tunnetaan nimellä Khorasan ja sen johtajana toimii al-Qaidan sisäpiiriin kuulunut 33-vuotias Muhsin al-Fadhli. Hän oli jo ennen syyskuun 11. päivän terrori-iskuja Osama bin Ladenin luottomies.

Khorasanista tiedetään hyvin vähän, mutta sen uskotaan irrottautuneen Syyriassa toimivasta al-Qaidaan kuuluvasta järjestöstä, Al-Nusran rintamasta. Khorasaniin kuuluu taistelijoita, jotka ovat peräisin Lähi-idästä, Etelä-Aasiasta ja Pohjois-Afrikasta.

Yhdysvaltain tiedusteluelinten mukaan Khorasan on vaarallinen erityisesti siksi, että se on kiinnostunut tekemään terrori-iskuja yhdysvaltalaisiin ja eurooppalaisiin kohteisiin.

Erittäin väkivaltainen Isis-järjestöhän on keskittynyt pääosin vain kasvattamaan valtaansa Syyriassa ja Irakissa. Isis on ilmoittanut, että se voi tehdä iskuja länsimaisiin kohteisiin, mutta lähinnä vain kostoksi sitä vastaan tehdyistä hyökkäyksistä.

Erilaisten terroristijärjestöjen väliset keskinäiset ja sisäiset riidat ovat myös uhkatekijä, NYT:n haastattelemat asiantuntijat arvioivat. Ne voivat laajentaa konfliktia Syyrian ja Irakin ulkopuolelle.

Länsimaiden organisoima vastarinta todennäköisesti heikentää Isistä. Tuolloin Syyriassa laajasti toimiva al-Nusra voisi vastaavasti vahvistua.

Asiantuntijoiden mielestä länsimaiden keskittyminen toimiin Isistä vastaan on vääristänyt kuvaa terrorismin uhasta. Länsimaita uhkaavat edelleen eniten Khorasanin ja al-Nusran kaltaiset, al-Qaidaan liittyvät järjestöt.