Pohjoisella taivaalla kuhisee – lintujen syysmuutto vilkkaimmillaan

Moni kesälintuna pidetty siivekäs on tänä vuonna viipynyt Lapissa pitkälle syksyyn. Viime päiviin saakka verraten lämpimänä pysynyt sää povaa hyvää muuttomatkalle. Tuhansien kilometrien lentoreissu on rankka, mutta välttämätön.

Kotimaa
tilhi
Pirkka Aalto

Lintujen syysmuutto alkaa olla vilkkaimmillaan ja syksyn paras aika lintujen tarkkailijan kannalta on nyt käsillä.

Lintuasiantuntija Pirkka Aallon mukaan säiden viileneminen saa yhä useammat muuttolinnut suuntaamaan kohti lämpimämpiä leveysasteita. Jo aiemmin Lapin ovat Aallon mukaan ehtineet jättää ainakin suurinosa lokkilinnuista, kahlaajista ja hyöteissyöjävarpusista.

Vielä aivan viime päiviin asti on alueellamme nähty monia ”kesälintujakin”, kuten pajulintuja, sinirintoja ja haara- ja räystäspääskyjä.

Pirkka Aalto

Nyt lähtöä tekevät varsinkin peipot ja rastaat sekä hanhien, kurkien ja haukkojen kaltaiset isot linnut, Aalto kertoo.

– Vielä aivan viime päiviin asti on alueellamme nähty monia ”kesälintujakin”, kuten pajulintuja, sinirintoja ja haara- ja räystäspääskyjä.

Myös lintuvesillä huomaa syksyn tulon. Kemijärvelläkin voi Pirkka Aallon mukaan yhdeltä seisomalta nähdä toista tuhatta laulujoutsenta.

– Joutsenia ja sorsia on alkanut kerääntyä parhaille lintuvesillemme, ja viime päivinä on laskettu myös suuria isokoskelokerääntymiä.

Lämpimään suuntaavia lintuja voi nyt tarkkailla ympäri vuorokauden.

– Vaelluslinnuista tiaiset ovat aloittaneet liikehdintänsä ja öiseen aikaan liikkeellä ovat etenkin helmipöllöt. Runsas pihlajanmarjasato tulee puolestaan houkuttelemaan taajamiin lähiviikkoina niin rastaita kuin tilhiäkin, Pirkka Aalto sanoo.

Kylmän yön jälkeen moni nostaa kytkintä

Lapissa syksy on ollut verraten pitkä ja lämmin. Siitä on ollut etua muuttosiivekkäille.

Pitkä lämmin syksy on ollut muuttolinnuille erittäin hyvä, sillä ne ovat voineet kerätä rauhassa energiaa muuttomatkansa rasituksia varten.

Pirkka Aalto

– Pitkä lämmin syksy on ollut muuttolinnuille erittäin hyvä, sillä ne ovat voineet kerätä rauhassa energiaa muuttomatkansa rasituksia varten.

Nyt pohjoisessa on kuitenkin siirrytty kylmien öiden aikaan, mikä näkyy vipinänä lintutaivaalla.

– Nyt viimeistään starttaavat sellaiset linnut, jotka vielä ovat sinnitelleet täällä pitkän lämpimän syksyn turvin.

Maanantain vastaisena yönä lämpötilat laskivat Lapissa laajalti pakkasen puolelle. Tänään se näkyy yhä kohonneena muuttoaktiivisuutena.

– Juuri tällaiset yöt kuin viime yö ovat niitä, jotka sitten käynnistävät sen muuton. Ja sittenpä alkaakin tuolla luonnossa tapahtua, kun tuhannet ja tuhannet linnut suuntaavat kohti etelää.

Muuttomatka on rankka, mutta välttämätön

Tuhansien kilometrien muuttomatka on linnuille toisaalta rutiinipuuhaa, toisaalta rankka puristus, josta läheskään kaikki eivät selviä.

– Tiettyjen lajien osalta puhutaan aika isoistakin kuolleisuusprosenteista. Joillakin lajeilla kolmanneskin nuorista voi kuolla ensimmäisen muuttomatkan aikana, Pirkka Aalto toteaa.

Nuoret on niitä tapaturma-altteimpia niin meillä ihmisillä kuin eläinmaailmassakin.

Pirkka Aalto

Jos nuori lintu selvittää muuttomatkan kerran, on sillä Aallon mukaan parempi ennuste tehdä onnistunut muutto myös toistamiseen.

– Kyllä se niin on. Nuoret on kuitenkin niitä tapaturma-altteimpia niin meillä ihmisillä kuin eläinmaailmassakin. Siinä ne sitten oppivat, kun kerran ovat etelässä käyneet muuttomatkalla. Osaavat sitten välttää ainakin osan niistä vaaroista.

Mutta miksi pohjoisen linnut edes tulevat pohjoiseen, tuhansien kilometrien lentomatkan päähän? Eikö niillä olisi mukava elellä lämpimässä etelässä ympäri vuoden?

Muuttolinnut tulevat, koska niiden kannattaa tulla. Pirkka Aallon mukaan kesä kuumassa etelässä ei helpottaisi linnun eloa, koska eteläisemmillä leveysateilla on jo valmiiksi omat pesivät paikkalintunsa.

– Siellä kyllä mahtuvat talvehtimaan meidänkin muuttolinnut, mutta pesimäaikaan siellä tulisi kiistaa pesimäpaikoista ja ruuasta. Se on johtanut siihen, että osa linnuista eteläisimmiltä leveysasteilta tulee tänne, missä on tarjolla hyvät pesimäpaikat ja ruokaa.