Uusi kalalaji valkoevätörö onkin luultua yleisempi

Kesällä Saimaan kanavasta kesällä ensi kertaa havaittua valkoevätöröä saadaan edelleen saaliiksi Saimaan kanavasta. Kalastajat pelkäävät uusien lajien levittäytymistä Saimaan kanavaan.

luonto
Valkoevätörö
Lauri Urho

Saimaan Kanavasta kesäkuussa löydetty Suomen uusin kalalaji valkoevätörö on luultua yleisempi. Esiintymiä on löydetty useammasta paikasta Saimaan kanavaa.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle on lähetetty jo 14 valkoevätöröä tutkittavaksi. Kalaa on saatu saaliiksi muun muassa Saimaan kanavan Soskua sulun alapuolelta, jossa kanava laajenee hiekkapohjaiseksi järveksi.

–Pojat oli pilkillä Soskuan sulun penkereellä. Sieltä niitä saa. Koukku pitää olla pieni ja syöttinä surviaisentoukka.

Suurimmat valkoevätöröt ovat olleet pituudeltaan noin 9 cm. Ne on ilmoitettu myös ennätyskalarekisteriin.

Kaikki saaliiksi saadut kalat on pakastettu, ja ne lähtevät tutkittavaksi riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle.

Valkoevätörö on tullut kanavaan todennäköisesti laivojen pilssivesitankeissa tai Pietarin halki virtaavaa Neva-jokea pitkin. Luontaisesti kala elää mm. Puolan ja Mustanmeren joissa sekä Volgalla.

Uusia vahingollisiakin kalalajeja saattaa tulla kanavaan

Saimaan kanava on ainoa vesireitti Itämereltä Saimaalle. Kaukaa maailmalta tulevien laivojen pilssivesien mukana saattaa levitä myös muita lajeja kanavaan tai Saimaalle.

–Mustatäplätokko on ikävä, jos se leviää, koska se hävittää muuta pohjakalaa, sanoo Lappeenrannan urheilukalastajien puheenjohtaja Pekka Turunen.

Valkoevätöröllä ei ilmeisesti ole vaikutusta muuhun kalakantaan.