1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Taidekeskus Salmelan toimitilat entisen kirkon tiloihin – konsertit alkavat ensi syksynä

Taidekeskus Salmela aloittaa konserttitoiminnan ja taidenäyttelyt ensi keväänä Vuohijärven vanhassa kirkossa. Taidekeskuksen hallinto muuttaa kirkon tiloihin jo reilun kuukauden kuluttua.

Kotimaan uutiset
Vuohijärven kirkko Kouvolan Valkealassa.
Mika Moksu / Yle

Vuohijärven lakkautettu kirkko on saamassa uuden elämän kulttuuritalona. Jo reilun kuukauden kuluttua Mäntyharjulla sijaitsevan Taidekeskus Salmelan hallinto muuttaa kirkon tiloihin.

– Samalla avaamme kirkkoon pienen taidegrafiikkaa esittelevän näyttelyn. Sen aukioloaikoja emme ole vielä päättäneet, kertoo Taidekeskus Salmelan toiminnanjohtaja Tuomas Hoikkala.

Vuoden 2015 isänpäivänä taidekeskus järjestää kirkkosalissa ensimmäisen konsertin, johon on tulossa esiintymään muun muassa Jorma Hynninen. Samaan aikaan kirkossa avataan valokuvanäyttely Repoveden kansallispuistosta.

Näyttelyn kuvat tulevat valokuvauskilpailusta, jonka Taidekeskus Salmela lanseeraa keväällä 2015. Kilpailun teemana on neljä vuodenaikaa Repoveden kansallispuistossa.

Konserttien järjestämiseksi tarvitaan lisää parkkipaikkoja

Vuohijärven kirkon edustalla on tilaa vain noin viidelle autolle, mikä ei riitä konserttien järjestämiseen 300 paikkaisessa kirkkosalissa. Taidekeskus Salmela on hakenut lupaa noin 150:n auton parkkipaikan rakentamiseksi kirkon lähelle, mistä se on ostanut noin kolme hehtaaria maata. Kouvolan tekninen lautakunta päättää asiasta tiistaina.

– Parkkipaikka on ehdoton edellytys konserttitoiminnalle, sanoo Tuomas Hoikkala.

Kouvolassa sijaitseva Vuohijärven kirkko on rakennettu vuonna 1966. Sen on suunnitellut arkkitehti Väinö Vuorinen.

Otsikkoa muutettu klo 15:29. Aiemmin otsikossa kerrottiin konserttien alkavan jo ensi vuoden keväänä.