Järjestö: Yhdysvaltojen ilmaiskuissa kuoli tai haavoittui kymmeniä Isis-taistelijoita

Kuolleiden ja haavoittuneiden määrästä kertoi Syrian Observatory for Human Rights -järjestö.

Ulkomaat
Kartta
Yle Uutisgrafiikka
Ilmaiskussa raunioitunut talo, josta etsitään henkiinjäänneitä.

Ainakin 70 – joidenkin tietojen mukaan jopa 120 – jihadistia kuoli Yhdysvaltojen ilmaiskuissa Syyriassa tiistaina, kertoo sotaa tarkkaileva järjestö Syrian Observatory for Human Rights uutistoimisto Reutersille.

Iskuissa kuoli paitsi ääriryhmä Isisin taistelijoita, myös terroristiverkosto al-Qaidaan linkittyvästä al-Nusran rintamasta. Haavoittuneita on ainakin 300, sanoi Syrian Observatory for Human Rightsin edustaja.

Järjestön mukaan useimmat kuolleista al-Nusran taistelijoista olivat muita kuin syyrialaisia.

Yhdysvaltain presidentin Barack Obama mukaan iskuihin osallistuivat tai niitä tukivat Bahrain, Jordania, Qatar, Saudi-Arabia ja Yhdistyneet Arabiemiraatit.

Isisin asemat olivat kohteita ainakin 50 iskussa Raqqassa sekä Deir al-Zorin tai Hasakahin maakunnissa Itä-Syyriassa. Al-Nusraa vastaan iskettiin Aleppon ja Idlibin maakunnissa Syyrian pohjoisosassa.

Yhdysvaltain mukaan Syyrian hallitusta ei informoitu iskuista etukäteen. Syyrian presidentti Bashar al-Assad sanoo maansa jatkavan sotaansa terrorismia vastaan. Hänen mukaansa Syyrian johto tukee kansainvälistä tukea tälle taistelulle.

Iranin presidentti Hassan Ruhani puolestaan sanoo pitävänsä iskoja laittomina. Niille olisi pitänyt saada Syyrian hyväksyntä, sanoo presidentti Ruhani.

Reutersin haastatteleman yhdysvaltalaisviranomaisen mukaan iskut eivät jää tämänpäiväisiin. Jatkossa iskuja tehdään, kun sopivia kohteita havaitaan.

Yhdysvaltain ohjus osuu kohteeseensa Syyriassa.
Yhdysvallat teki ilmaiskuja ISIS-taistelijoita vastaan Syyriassa.

Lähteet: Reuters, AFP