Lasten omissa uutisissa mikrofonitkin on askarreltu itse

Medialukutaitoa voidaan opettaa jo päiväkoti-ikäisille. Oulun Kellossa päiväkoti Oravanpesässä vietetään parhaillaan mediakasvatusviikkoja, joiden aikana lapset suunnittelevat ja toteuttavat oman uutislähetyksen. Tavoitteena on opettaa lapsia hahmottamaan paremmin jatkuvaa mediatulvaa.

mediataidot
Lasten uutiset
Päiväkoti Oravanpesässä tutustutaan median maailmaan tekemällä oma uutislähetys.

Oravanpesän omassa uutistoimituksessa on tiistaina vuorossa tunnusmusiikin säveltäminen ja poliisin haastattelu automatolla tapahtuneesta kolarista. Nuorten journalistien tehtävät ovat monipuolisia.

– Me ollaan askarreltu mikrofonit ja haastateltu muoria ja kysytty muorilta kysymyksiä, luettelee Erica Kellolampi.

Lasten uutisten ankkuri Leevi Arnberg ei useinkaan katso itse uutisia, mutta tietää kyllä, mistä niissä on kyse.

– Siellä kerrotaan semmoista, mitä maailmassa on tapahtunut.

Siellä kerrotaan semmoista, mitä maailmassa on tapahtunut.

Leevi Arnberg

Pikkuherran tulevaisuudensuunnitelmat ovat kuitenkin ihan muualla, kuin mediassa.

– Olen ajatellut, että olisin palomies. Mutta en ole varma.

Kriittisyyteen kasvattamista

Oravanpesässä mediakasvatusta on viime ja tällä viikolla toteutettu lasten ehdoilla.

– Uutiset otettiin projektiksi ja lapset saivat sitten itse keksiä, mistä uutisia tehdään ja miten ne toteutetaan. Lasten osallisuus on ollut meillä tärkeä osa mediakasvatusviikkoja, kertoo lastentarhanopettaja Tanja Pahtaharju.

Vaikka opetus tapahtuu leikin muodossa, tavoitteena on kasvattaa medialukutaitoisia ja kriittisiä kansalaisia.

– Lasten kotona käytetään mediaa vaihtelevasti. Yksi syy tähän projektiin on, että nekin, joiden kotona mediaa ei juuri käytetä, tutustuisivat siihen paremmin, Pahtaharju pohtii.

– Toivottavasti lapsista tulee sellaisia, että he seuraavat, mitä maailmalla tapahtuu ja oppivat tarkastelemaan asioita kriittisesti, toivoo päiväkotiyrittäjä Tiina Tienhaara.