Turkulaiskolmikon epäillään pyörittäneen mittavaa Windows-kopioiden salakuljetusrinkiä

Miehiä syytetään Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa törkeästä veropetoksesta, tekijänoikeusrikoksesta ja teollisuusrikoksesta.

verorikokset

Syyttäjä vaatii nepalilaismiehelle ja kahdelle kiinalaismiehelle rangaistusta väärennettyjen Windows-käyttöjärjestelmälevykkeiden salakuljetuksesta. Kolmikkoa syytetään törkeästä veropetoksesta, tekijänoikeusrikoksesta ja teollisuusrikoksesta.

Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa tiistaina luetun syytteen mukaan Turussa asuva kolmikko antoi viranomaisille verotusta varten väärää tietoa Kiinasta lähetettyjen pakettien sisällöstä. Heidän katsotaan kiertäneen veroja noin 190 000 euron edestä.

Käyttöjärjestelmälevykkeet oli valmistettu ilman asianomistajana toimivan Microsoftin lupaa. Kaikkiaan Suomeen toimitettiin yli 17 000 levykettä, joista pääosa oli tarkoitus myydä kuluttajille Saksassa.

Tulllin suorittama esitutkinta arvioi levykkeiden yhteisarvoksi noin 1,3 miljoonaa euroa. Oikeus jatkaa jutun käsittelyä tammikuussa.