Näkökulma: Talvivaara – kuin Pahan valtakunta

Talvivaara lyödään kuin vierasta sikaa. Toimittaja Heikki Rönty pohtii, onko kaikkeen aihetta, vai olisiko syytä katsoa asiaa jopa eläinsuojelulain kannalta.

Talvivaara
Heikki Rönty
Heikki Rönty

Uutisointi ja varsinkin somekeskustelut Talvivaarasta ovat saaneet megalomaaniset mittasuhteet. Virtaa seuratessa mieleen tulee Yhdysvaltojen entisen presidentin, Ronald Reaganin Neuvostoliittoa varten lanseeraama ”Pahan valtakunta”, jolla leimataan kaikki yhtiön tekemät asiat pahoiksi, tarkoituksellisesti ”meitä” vahingoittaviksi.

Talvivaaraa on syytetty Kainuun matkailun tappajaksi, vesistöt ovat kuolleet satojen kilometrien säteellä, Kuopion ja Oulun väestö on vaarassa juomavesien saastumisen vuoksi, yhtiö tuottaa pelkkää myrkkyä. Salaliitossa tuhoamistyössä ovat ainakin Kainuun ELY-keskus ja Geologian tutkimuslaitos, lupaviranviranomaiset ja kaikki muutkin, jotka eivät ole samaa mieltä ”meidän” kanssa. Osakkeenomistajiakin on huijattu ja varat on suunnitellusti kääritty johtajien taskuihin.

Ministeriönkin on oltava salaliitossa mukana, koska Työ- ja elinkeinoministeriö nimitti ELY-keskusten organisaatiomuutoksen alla Kainuun ELY-keskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen johtajan, joka nyt on ylijohtajana. Tosin hän on oikeuskanslerin tutkima ja kelvolliseksi havaitsema, joten oikeuskanslerinkin on oltava salaliitossa mukana.

Ota herne pois nenästä ja lue eteenpäin. En puolusta, en hyökkää.  Kerron mielipiteeni ensin toisesta puolesta, sitten toisesta.

Talvivaara on lähes kaikilla tavoilla ainutlaatuinen. Se työllistää Kainuussa sitä väkeä, joka ei muuta työtä alueelta saa. Se on tuonut Kainuuseen väkeä, joka ei tänne muuten tulisi. Se on hankkinut ulkomaista rahoitusta Kainuuseen käsittämättömän määrän. Se on tuottanut valtiolle enemmän verotuloja kuin valtio on yhtiötä tukenut. Sivutöinään yhtiö on työllistänyt toimittajia, virkamiehiä, omia ja vieraita lakimiehiä, hallinto-oikeutta, käräjäoikeutta, korkeinta oikeutta, yliopistoja, ammattikorkeakouluja. Lähiaikoina ilmestyy ainakin yksi dokumenttielokuva ja kirja Talvivaaran vaiheista.

Nyt Sotkamossa rakennetaan hotelleja ennennäkemättömään tahtiin. Varmaan turhaan, koska Talvivaarahan tappoi matkailun. Oulussa juodaan edelleen kraanavettä kuten ennenkin – tosin kukaan ei muista, että se on yhtä sulfaattipitoista vedenpuhdistuksen jäljiltä kuin Talvivaaran jätevesi Nuasjärveen tulevan mörköputken läpilaskun jälkeen.

Seuraavaksi humpataan tulevaa oikeudenkäyntiä ja vasta sen jälkeen lyödään Talvivaaraa. Jatka lukemista.

Talvivaaran taival sai yhden taitekohdan eilen, kun syyttäjä päätti ottaa käsittelyyn Talvivaaran tekemiset kaukaa seitsemän vuoden takaa kevääseen 2013 saakka.

Saatujen tietojen mukaan syyttäjän pöydällä on asioita lupaprosessin alkuajoista saakka. Helsingin Sanomien haastatteleman Turun yliopiston rikosoikeuden professori Jussi Tapanin mukaan jo syytteet osoittavat, että pieleen meni alusta alkaen. Mikä meni pieleen, ei ole toistaiseksi julkista. Oikeus harkitsee, päästääkö se esitutkinta-aineiston julkisuuteen ruodittavaksi etuajassa.

Esitutkinta-asiakirjoja tuntematta on vaikea tietää, mikä syyttäjän ja esitutkintaa suorittaneen poliisin mielestä on törkeää ja tahallista ympäristön turmelemista jo siinä vaiheessa, kun koko Talvivaaran tehdas oli ainoastaan märkä uni piirustuspöydällä ja jumalattoman suuri kasa rahaa Talvivaaran tilillä.

Syytteen menestyminen oikeudessa edellyttää, että törkeän rikoksen aiheutettama vahinko on erityisen suuri, pitkäaikainen tai laajalle ulottuva ja rikos tehdään viranomaisen määräyksistä piittaamatta.

Oikeus harkitsee käytännössä Talvivaaran tekojen tahallisuuden astetta. Harhauttiko yhtiö lupahakemuksessa viranomaisia – vai mentiinkö yhtiössä perä edellä puuhun silkasta tietämättömyydestä? Oliko yhtiön riskinotto suunniteltua rahan säästämistä vai aito pakkotilanne, kun se 2012 päätti tyhjentää metallitehtaan jäteliemiä kipsisakka-altaaseen tunnetuin seurauksin?

Tervaa ja höyheniä vai viileää tutkintaa?

Julkisuudessa on heitetty ajatusleikkejä testitulosten puutteellisuudesta tai jopa salaamisesta ympäristölupaa harkinneelta viranomaiselta. Tosiasiahan on, että kaivoksen metallitehtaan jätepäästöt vesiin ylittivät ennakoidun monikymmenkertaisesti. Käynnistyksen yhteydessä hajuongelmat olivat valtavat, mädäntynyt kanamuna haisi pahimmillaan kymmenien kilometrien päässä tehtaalta, myös Vuokatin matkailualueella. Mitä enemmän hajua yritettiin poistaa, sitä enemmän vesiin meni päästöjä. Lupaa ei toteutuneilla päästömäärillä olisi missään tapauksessa herunut.

Samassa HS:n haastattelussa Itä-Suomen yliopiston ympäristöoikeuden professori Tapio Määttä pitää selviönä, että ELY-keskus on soveltanut lakia virheellisesti eikä ole käyttänyt asianmukaisesti toimivaltaansa. Tämä on hyvin mielenkiintoinen kanta, koska se johtaa syytöksen kimpoamiseen aina ministeriöön ja ympäristöministeriin saakka. Ympäristöministeri Ville Niinistö nimittäin pyysi vesiongelmien paljastuttua 2011 Kainuun ELY-keskukselta selvitystä, miten se on valvonut ja ohjeistanut Talvivaaraa. ELY-keskus sai tarkastuksessa puhtaat paperit.

Myöhemmässä vaiheessa oikeuskansleri huomautti ELY-keskusta, ettei se ota valvonnassa riittävästi huomioon kokonaistilannetta, vaan keskittyy liikaa yksittäisten ongelmien valvontaan. Laittomuuksia oikeuskanslerikaan ei löytänyt ELYn toiminnasta.

Se, että viranomaiset ovat menetelleet lain kirjaimen mukaan ei tarkoita että Talvivaara olisi niin tehnyt tai jättänyt tekemättä.

Kaiken kaikkiaan syytteen menestymisen ratkaisee se, kuinka tahallista oikeus katsoo ympäristön pilaamisen olleen.

Vajailla tiedoilla olen tullut siihen johtopäätökseen, että oikeus harkitsee vähintään kolmea asiaa.

Yksi asia on se, harhauttiko yhtiö lupahakemuksessa viranomaisia. Eli tiesikö yhtiö enemmän päästöistä kuin se kertoi viranomaisille ja liittyikö siihen tahallista pimittämistä.

Toiseksi oikeus harkitsee käytännössä sitä, onko huonosti johdettu hyvä insinöörityö hyväksyttävä syy päästää vesistöön enemmän päästöjä kuin lupahakemuksessa on annettu ymmärtää. Onko tieten tahtoen tilattu Mosse, vaikka lupausten pitämiseksi alla pitäisi olla Mersu?

Kolmanneksi oikeus pohtii sitä, olisiko yhtiön pitänyt tunnistaa kipsisakka-altaan aiempien vaurioiden voivan aiheuttaa uuden vuodon. Oliko yhtiön myöntämä riskinotto altaan täytössä tahallista rahan säästämistä vai aito pakkotilanne? Yhtiöhän ajoi luvan vastaisesti metallitehtaan purkuvettä kipsisakka-altaaseen saadakseen avolouhoksen taas toimintaan (kyllä, louhinta oli keskeytetty, koska jo silloin vettä varastoitiin louhoksessa – sama tilanne estää louhinnan myös nyt)

Nyt ollaan tilanteessa. jossa osa paikallisista asukkaista ei luota viranomaisiin eikä viranomaiset luota Talvivaaraan. Kuka luottaa oikeuslaitokseen?

Miksi viranomaiset eivät luota Talvivaaraan?

ELY-keskuksesta eri keskusteluissa tihkuneiden tietojen mukaan yhtiö osaa erittäin hyvin ympäristölainsäädännön kohdat, jotka helpottavat yhtiön toimintaa, mutta yhtiölle kalliiksi tulevien sääntöjen ”muistamisessa” on kovin paljon muistutettavaa.

Oma lukunsa ovat kipsisakka-altaan vuotoa edeltäneen kesän tapahtumat. Yhtiö oli onnettomuustutkintaraportin mukaan jo laskenut kipsisakka-altaaseen vuodosta paljon vaarallisemman tehnyttä raffinaattia, mutta ei kertonut sitä AVIn tarkastusryhmälle, joka oli kaksi päivää paikan päällä selventämässä käynnissä olevaa ympäristölupaharkintaa. AVI halusi myös ajankohtaiset vesivarastojen määrä ja pitoisuustiedot: yhtiö antoi kipsisakka-altaan tiedot huhtikuulta, vaikka sisältö oli jo muuttunut emäksisestä happamaksi ja samalla irrottanut metalleja liukoiseen muotoon. Tämä episodi kerrottiin huomattavan epäselvästi myös sijoittajille syksyn osavuosikatsauksessa.

Taustalla pyöri koko ajan ”oppimiskäyrä”, kuten yhtiö sitä nimitti. Käytännössä se tarkoitti, ettei juuri mikään toiminut siten, miten sen oli suunniteltu toimivan. Murskaus rakennettiin kahdesti, metallitehdas rakennettiin (ainakin) kahdesti, vesienhallintakaaosta ei ole vieläkään rakennettu toimivaksi. Toiminnan sydäntä, liuotuskasoja on rakenneltu kuusi vuotta, eikä se vieläkään toimi kuten oli suunniteltu. Kaivos on täynnä vettä, lupia puuttuu.

Lupa-asioiden kirsikanpoiminta voi märäntyä

Talvivaaran taitekohtia on tulossa kaksi lisää: lähiaikoina Vaasan hallinto-oikeus päättää ympäristöluvan valituksista ja niiden mahdollisesta yhdistämisestä. Jos oikeus päätyy yhdistämään kevään 2013 vesiasioita käsittelevän luvan valitukset vuoden 2014 muita asioita – muun muassa jätealueita ja sakkojen käsittelyä käsittelevän lupaosan valituksiin, se tarkoittaa käytännössä, että Talvivaaran kikkailu valitusoikeudella kolahtaa sen omaan nilkkaan. Yhtiö on valittanut kevään 2013 vesipäästöluvista, jotka ovat voimassa muutoksenhausta huolimatta. Niissä yhtiö sai tonnimääräiset luvat ja voi laskea vesiä ulos niin paljon kuin saa kunnolla puhdistettua. 2014 lupahakemuksesta yhtiö viime tingassa jätti pois hakemuksen, että se olisi voimassa muutoksenhausta huolimatta – tarkoituksenaan muun muassa välttää siinä yhtiölle asetettu 107 miljoonan euron vakuusvaade ainakin muutamaksi vuodeksi.

Jos hakemuksista tehdyt valitukset yhdistetään, mikä lupa on voimassaoleva? Voiko samassa luvassa olla sekä muutoksenhausta huolimatta olevia osia että valitusten jälkeen voimassaolevia osia? Pahimmassa tapauksessa voimassa olisi vuoden 2007 lupa, joka estää yhtiötä korjaamasta vesitilannettaan.

Talvivaara, Winterfell, Wintergefahren?

Kolmas ja olennaisin taitekohta on saneerausohjelmaehdotuksen määräaika muutaman päivän kuluttua.

Onko Talvivaaran ”teollinen kumppani” eli suomeksi pelastaja eurooppalainen, euraasialainen vai aasialainen? Vai mikään? Ensi viikon tiistaina se selviää, kun Talvivaaran yhtiöiden selvitysmies Pekka Jaatinen toimittaa molempia yhtiöitä koskevat saneerausohjelmaehdotukset Espoon käräjäoikeuteen.

Varmaa tietoa ei ole kellään ulkopuolisella, mutta ilma on sakeanaan luuloja, epäilyksiä, toiveita. 80000 piensijoittajaa odottaa uutta nousua kuin uskonnollisen hurmosliikkeen jäsenet messiaan uutta nousua. Todennäköisesti tämäkään messias ei vain ilmesty, vaan vaatii korvauksen vaivoistaan.

Kaivoksen vastustajat odottavat samalla lailla kädet messiasta kohti kurotettuna yhtiön loppua, propagandatorvet töröllään, some-tilit selällään raportoimaan kaiken negatiivisen moninkertaisesti suurenneltuna. Seinille maalataan jälleen yhä uudestaan milloin uraanipeikkoa, milloin salaperäistä uutta myrkkyä, milloin matkailun tuhoa.

Tavalliset ihmiset seuraavat näytelmää vähintään hämillään, eivätkä tiedä, mitä tai ketä uskoa.

Välissä kiemurtelevat Talvivaaran 500 työntekijää perheineen. Syytökset koskettavat, vaikka kuinka hyvin oman työnsä tekisi. Perheitä katsotaan vähän kieroon, työpaikasta ei kerrota satunnaisille vieraillekaan. Muualta lyöty häpeä painaa, vaikka syytä ei ole. Jos työt loppuvat, suuntana on kortisto tai muutto, tarjolla ei ole muuta.

Jos haluat, anna palautetta osoitteeseen heikki.ronty@yle.fi