1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Suursähköharjoitus alkoi rivakasti Lapissa

Lapin suuri sähkökatkoharjoitus alkoi rivakasti tiistaina. Tervolassa sähköt katkesivat tunnin alkuperäistä suunnitelmaa aikaisemmin. Kantaverkkoyhtiö Fingridin mukaan Tervolassa sähköt olivat pois enintään kymmenen minuuttia.

Rovaniemen Erottajalla odotellaan vielä sähkökatkoa. Kuva: Juha Salla

– Meillä meni kytkennät ja koesäädöt niin hyvin, että toimimme etuajassa, Fingridin valvomopäällikkö Arto Pahkin sanoo.

Rovaniemen Muurolassa sähkökatkot ovat olleet muutamasta minuutista noin 16 minuuttiin.

– Kaikki on mennyt suunnitelman mukaan. Tervolassa otimme pienen saarekkeen käyttöön Petäjäskoskelta, Pahkin sanoo.

Rovaniemen kantakaupungin sähköt aiotaan katkaista aikataulun mukaan kello 21.15. Pahkin arvioi, että ensimmäisille rovaniemeläisille sähköt saadaan takaisin jo viidessä minuutissa ja lopuillekin 45 minuutin kuluessa.

– Sähköjen palautusten jälkeen teemme vielä teknisiä testejä, jolloin katkoja voi vielä tulla. Ne kestävät arviolta 25-30 minuuttia.

Sähkyhtiöiden suurharjoitukset pitäisi olla ohi kello 23 mennessä. Harjoituksessa kokeillaan, miten sähköt saadaan palautetta vesivoiman avulla.