YK:n ilmastokokouksessa suuria puheita, vähän lupauksia

YK:n ilmastokokouksessa vallitsi laaja yksimielisyys siitä, että ilmastonmuutoksen estämiseksi olisi toimittava. Monet maat kuitenkin kieltäytyivät olennaisista käytännön toimista.

luonto

YK:n ilmastokokouksessa valtionpäämiehet ovat vaatineet eri mailta toimia ilmastonmuutoksen estämiseksi. Harva maa kuitenkaan antoi sitoumuksia ilmastopäästöjensä vähentämisestä.

Kokouksessa oli määrä luoda perusta vuonna 2015 hyväksyttävälle ilmastosopimukselle.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama vaati muita maita seuraamaan Yhdysvaltain esimerkkiä päästöjen vähentämisessä. Hän suuntasi sanansa erityisesti kehittyville talouksille ja toivoi maailman pääsevän yhteisessä ilmastopolitiikassa eroon rikkaiden ja köyhien maiden välisestä vastakkainasettelusta.

– Yhdysvallat on tehnyt suurisuuntaisia investointeja puhtaaseen energiaan ja suurisuuntaisia vähennyksiä hiilidioksidipäästöihinsä, Obama sanoi.

Kokouksessa kävi kuitenkin ilmi maiden väliset jyrkät mielipide-erot mm. metsäkadon vähentämisessä, hiilidioksipäästöjen vähentämisessä sekä kaasun- ja öljyntuotannossa aiheutuvien metaanipäästöjen rajoittamisessa.

Vaikka presidentti Obama vaati muita maita ryhtymään välittömiin toimiin päästöjen rajoittamiseksi, myöskään Yhdysvallat ei esitä omia tavoitteitaan päästöjen rajoittamiseksi ennen ensi vuotta.

Euroopan unioni toimi päästöleikkausten esitaistelijana. EU on asettanut tavoitteekseen leikata ilmastopäästöjään 40 prosentilla vuoteen 2030 mennessä.

Kiina ilmoitti myös vähentävänsä päästöjään vuoteen 2020 mennessä 45 prosenttia bruttokansantuotteeseensa suhteutettuna. Koska Kiinan BKT on viime vuosina kasvanut huikeasti, tavoite merkitsee, että päästöt voivat joka tapauksessa kasvaa.

Kokouksen hyviin uutisiin kuului 150 maan sitoutuminen pysäyttämään metsäpeitteen hupeneminen vuoteen 2030 mennessä. Tavoitetta latistaa se, ettei Brasilia luvannut olla mukana tavoitteessa.

73 maata ilmoitti olevansa mukana hankkeessa, jossa hiilidioksipäästöille asetetaan hinta. Yhdysvallat ei voi olla tässä mukana, koska maan kongressi vastustaa sitä.

Kokouksessa kerättiin varoja rahastoon, joka auttaisi köyhiä maita kehittymään ilmaston kannalta kestävämpään suuntaan, eli mm. luopumaan fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Rahalupauksia saatiin runsaan viiden miljardin dollarin edestä.

Lähteet: AP, Reuters